Facebook Twitter Email Pinterest

TGS Worldwiden kuljettajat valmiina taistelemaan rallin SM-mitaleista

28.09.2022 / TGS Worldwide -tiedotus / Patrick Rupponen

Rallin suomenmestaruussarjan päätösosakilpailu ajetaan lauantaina TGS Worldwide -rallitiimin kotimaisemissa Kouvolassa. Toni Gardemeisterin kipparoima tiimi on kisassa mukana tutulla Škoda-kolmikolla. 

SM1-luokan mestaruustaistelu tullaan käymään todennäköisesti TGS Škoda Teamin Emil Lindholmin ja Mikko Heikkilän välillä. Hallitseva luokan Suomen mestari Lindholm johtaa luokkaa kahdeksan pisteen turvin, mutta Kouvolassa jaossa olevat 1,5-kertaiset pisteet tarkoittavat sitä, että se kumpi tästä kaksikosta saapuu voittajana maaliin voittaa myös mestaruuden. 

-  Testit sujuivat hyvin ja sopeuduimme jälleen suomalaisen soratiestön vauhtiin. Kisassa on mielenkiintoinen asetelma. Luvassa on varmasti kova viikonloppu, ja mikäs sen parempaa. Vuosi sitten olimme samassa tilanteessa ja kun se kausi päättyi hyvin niin mieli on hyvä, Lindholm ennakoi. 
 
Mikko Heikkilä teki kauden edellisessä osakilpailussa sen minkä tilanne vaati, eli nappasi kauden avausvoittonsa ja piti toiveensa ensimmäisestä Suomen mestaruudesta elossa. Kouvolan päätöskisaan Heikkilä starttaa luottavaisin mielin. 
 
- Kouvolassa tiet ovat perinteisesti olleet nopeita ja reitti hyvä. Tämän vuoden reittiä on hankala vielä kuvailla, sillä ainoastaan yksi kilpailun erikoiskokeista on ajettu aiemmin. Uskon reitin olevan meille sopiva, edellisellä kerralla voitettiin täällä ja Hondallakin tuli aikanaan otettua SM4-luokan luokkavoitto, Heikkilä kertoo. 
 
Teemu Asunmaa on luokan pistenelosena neljä pistettä kolmantena olevaa Egon Kauria perässä. Molemmilla on vielä teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteenkin, mutta se vaatisi melkoista epäonnistumista kärkikaksikolta. 
 
- Mestaruushan ei käytännössä ole enää mahdollinen, pronssista voidaan ajaa mutta ei oteta siitä paineita. Ajetaan omaa kilpailua ilman isompia kamppailuita, Asunmaa toteaa. 
 
Tiimimestaruuskilpailussa TGS Škoda Team on ennen kauden päätöstä neljännellä sijalla. Matkaa SM-pronssiin on 15 pistettä. 
 
Kouvolan SM-rallissa ajetaan lauantaina 1.10. seitsemän erikoiskoetta ja yhteensä 98 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata tuttuun tapaan suorana Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta. 
 
Kilpailunumerot:
 
Emil Lindholm #1 Škoda Fabia Rally2 EVO
Mikko Heikkilä #2 Škoda Fabia Rally2 EVO
Teemu Asunmaa #4 Škoda Fabia Rally2 EVO

SM O.K. Auto-Ralli aikataulu:
 
Lauantai 1.10.

09:01 LÄHTÖ Tykkimäen moottorirata
09:34 EK1 Enäjärvi / 9,12 km (sulkuaika 08:00-14:30)
10:04 EK2 Tirva 1 / 10,99 km (08:30-19:00)
11:03 EK3 Uro 1 / 7,96 km (09:30-21:00)
11:25 EK4 Luotola 1 / 25,50 km (09:45-21:30)
12:29 HUOLTO Tykkimäen moottorirata
14:23 EK5 Tirva 2 / 10,99 km (08:30-19:00)
15:22 EK6 Uro 2 / 7,96 km (09:30-21:00)
15:44 EK7 Luotola 2 / 25,50 km (09:45-21:30)
16:57 MAALI Hotel Vaakuna Kouvola

Tiimimestaruuspisteet 6/7 osakilpailua:
 
1. Printsport Junior Team 269p
2. Co-Motorsport 261p
3. Printsport 199p 
4. TGS Škoda Team 184p
5. Rautio Motorsport 151p 

TGS Worldwide verkossa:

www.tgs.fi 
www.facebook.com/TGSWorldwide 
www.instagram.com/tgs_worldwide_motorsport/
 
Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (Rally2)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (Rally2)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.9.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa