Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herranen lähtee SM-pronssin jatkoksi jahtaamaan EM-mitalia Kataloniassa

20.10.2022 / Taneli Niinimäki / Toni Herranen Sports -tiedotus

18-vuotiaan Toni Herrasen rallikausi tulee päätökseen tulevana viikonloppuna, kun edessä on Espanjan Kataloniassa ajettava EM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu. Herranen ajoi kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa kuun vaihteessa päättyneellä Ralli SM -kaudella SM4-luokan pronssille ja mitali on tähtäimessä myös EM-sarjasta.

Kouvolan seudulla ajettu rallin SM-kauden päätöskilpailu ei mitalista huolimatta sujunut lainkaan suunnitelmien mukaan. Ajo tuntui maistuvan, mutta ajat painuivat kauas kärkivauhdista ja Herranen jäi luokassaan vasta kuudenneksi.

- Ajollisesti meni omasta mielestä hyvin. Oli jopa paikoin parasta tekemistä mitä aikaisemmissa SM-ralleissa, mutta silti ei saatu ainuttakaan hyvää pätkäaikaa. Oli tosi hyvä fiilis ja pystyi nauttimaan ajamisesta, ei ollut edes ollenkaan yliyrittämistä, Herranen ihmetteli.

- Tietenkään pronssi ei ollut se mitä lähdettiin hakemaan, olisi ollut kiva päättää kotimaan kisakausi hyvään tulokseen. Sijoitus ei toki siinä mielessä huono ole, että oli vain kolme puhdasta kisaa koko kaudella. Ja positiivista on, että pystyttiin ajamaan kärkivauhtia tuota viimeistä kisaa lukuun ottamatta.

Auton mystiset ongelmat on Kouvolan kisan jälkeen paikannettu ja Katalonian asfalttikisaan Herranen lähtee Junior ERC -sarjan nelospaikalta luottavaisin mielin. Mitaleille nuorukaisella on vielä onnistuessaan erinomaiset mahdollisuudet.

- Hieno kisa on varmasti tulossa ja mitalia lähdetään tavoittelemaan. Tiet on tosi siistejä luonteeltaan, hyväkuntoista asfalttia eikä ihan hirveästi ole leikkauksia. Moni on puhunut, että tämä olisi jopa hienoin asfalttiralli, eikä se varmasti ole kaukana, Herranen totesi ensimmäisen nuotituspäivän jälkeen.

Legendaarisen Katalonian MM-rallin yhteydessä ajettava EM-kauden päätöskilpailu käynnistyy perjantaina ja päättyy lauantaina. Rallissa ajetaan yhteensä 14 erikoiskoetta, joista kahdeksan avauspäivänä ja kuusi lauantaina.

SM4-luokan lopullinen pistetilanne - 7/7 osakilpailua

1. Henri Hokkala 125p
2. Kristian Nieminen 117p
3. Toni Herranen 83p
4. Jesse Kallio 60p
5. Niko Patajoki 58p

Junior ERC pistetilanne - 5/6 osakilpailua

1. Laurent Pellier 127p
2. Oscar Palomo 112p
3. Andrea Mabellini 85p
4. Toni Herranen 76p
5. Victor Hansen 56p

Kuva: Toni Herranen Sports -tiedotus

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (Rally2)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (Rally2)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.9.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa