Facebook Twitter Email Pinterest

MM-rallikalenteri 2023 julkaistu – Suomessa ajetaan elokuun alussa

25.11.2022 / Secto Automotive Rally Finland / Viestintä

Rallin MM-sarjan kauden 2023 kilpailukalenteri on julkaistu. Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland ajetaan tutulla paikallaan elokuun alussa. Yhteensä kilpailuja on kauden aikana 13.

Tulevan kauden uutuuksia ovat kolmen maan yhteisralli sekä MM-sarjan palaaminen Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Kolmen maan yhteisralli ajetaan 26.-29. lokakuuta Itävallan, Tsekin ja Saksan alueella Keski-Euroopan MM-rallina. Kyseessä on asfalttiralli ja sen keskuspaikkana toimii Passaun kaupunki Saksassa.

Amerikan mantereelta paluun kalenteriin tekevät puolestaan Meksikon ja Chilen MM-rallit ensimmäistä kertaa sitten koronaviruksen alkamisen.

"Halusimme saada kalenterin samaan malliin kuin ennen pandemiaa niin, että se sisältää hyvän valikoiman kilpailuja niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella. Kalenteriin oli todella paljon tunkua, mutta olemme tyytyväisiä ensi kauden kisatarjontaan ja sen monipuolisuuteen", toteaa rallin MM-sarjan promootiyhtiön tapahtumajohtajajohtaja Simon Larkin.

Secto Rally Finland ajetaan jälleen ensi kesänä

Jo 72. kerran Jyväskylässä ja Keski-Suomessa järjestettävä Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland ajetaan tutulla kesäpaikallaan 3.-6. elokuuta.

Secto Rally Finlandin järjestävä AKK Sports Oy on tyytyväinen ensi kauden MM-rallikalenteriin.

"Olimme jo tänä vuonna erittäin tyytyväisiä siihen, että pystyimme korona-ajan jälkeen palaamaan Secto Rally Finlandin osalta kesän ajankohtaan, mikä näkyi kansanpaljoutena, loistavana tunnelmana ja hienosti onnistuneena tapahtumana. Haimme samaa ajankohtaa myös kaudelle 2023, joten nyt on ilo todeta, että saimme toivomamme päivämäärät ja MM-rallista päästään nauttimaan Jyväskylässä ja Keski-Suomessa jälleen ensi elokuussa", sanoo Secto Rally Finlandin promoottori Tiina Lehmonen.

Rallin MM-sarjan kilpailukalenteri 2023

1) Monte-Carlo 19.-22.1.
2) Ruotsi 9.-12.2.
3) Meksiko 16.-19.3.
4) Kroatia 20.-23.4.
5) Portugali 11.-14.5.
6) Italia 1.-4.6.
7) Kenia 22.-25.6.
8) Viro 20.-23.7.
9) Secto Rally Finland 3.-6.8.
10) Kreikka 7.-10.9.
11) Chile 28.9.-1.10.
12) Keski-Eurooppa (Itävalta, Tsekki, Saksa) 26.-29.10.
13) Japani 16.-19.11. 

Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 49 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 43 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 32 pistettä SAU (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 25 pistettä KiuUA (R5)
5. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 23 pistettä KeurUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa