Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholm aloittaa WRC2-mestaruuden puolustamisen Ruotsin MM-rallista

09.01.2023 / Marko Mäkinen

Rallin MM-sarjan WRC2- ja WRC2 Junior-luokkien hallitseva mestari Emil Lindholm kilpailee alkavalla kaudella Toksport WRT:n Škodalla WRC2-luokan MM-sarjassa. Lindholmin kakkosohjaajan jatkaa Reeta Hämäläinen. Kaksikon kausi käynnistyy helmikuussa Ruotsin MM-rallista.
 
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen puolustavat WRC2-luokan mestaruutta Toksport WRT:n uudella Škoda Fabia RS Rally2:lla. Ohjelmassa on täysi WRC2-luokan MM-sarja, mikä tarkoittaa maksimissaan kahdeksaa MM-osakilpailua. 

Suomalaiskaksikon kausi alkaa helmikuussa Ruotsista ja se jatkuu maaliskuussa Meksikon MM-osakilpailulla. Lindholm ja Hämäläinen ajavat tiimipisteitä Toksport WRT:lle yhdessä Sami Pajarin kanssa. Kalustona on Škodan uusi Fabia RS Rally2, jonka parissa suomalaismestari on tehnyt paljon testityötä.

Lindholm on valmis kauden MM-avaukseen Ruotsissa vaikkakin tärkeä lumitestitapahtuma jäi joulukuussa häneltä sairastumisen takia väliin.

- Alkuperäinen tavoitteemme oli taistella WRC2-luokan mestaruudesta tänä vuonna. Mestaruus tuli vuoden etuajassa, mutta se ei tavoitteitamme miksikään muuta: sama työ on edessä ja tähtäimessämme on luonnollisesti mestaruuden uusiminen.

- Toivotaan, että kehityksemme kulkee oikeaan suuntaan eli eteenpäin. Siksi mestaruus on ainoa looginen tavoitteemme, Lindholm toteaa.

Lindholm muistuttaa, että mestaruuksien ajaminen ei ole koskaan helppoa. Alkavalle kaudelle WRC2-luokan mestaruustaisteluun on ilmoittautunut mukaan useampikin kuljettaja. Muun muassa vielä viime vuonna rallin MM-sarjassa Rally1-autoilla kilpailevia kuljettajia tämän vuoden WRC2-sarjassa on mukana kolme.

- Joukossa on uusia kokeneita haastajia. Meillä on taatusti kova kilpailu tulossa: kärkeen on tunkua.

Lindholmin ja Hämäläisen kausi käynnistyy Škodan uudella Fabia RS Rally2:lla helmikuussa Ruotsin MM-rallista. Kun Škoda testasi joulukuussa uutuusautoaan Suomen Lapissa, kyseinen lumitesti jäi Lindholmilta sairastumisen takia väliin. Meksikoon Lindholm matkustaa ensimmäistä kertaa elämässään.

- Se (sairastuminen) oli harmittava homma. Tässä on kuitenkin vielä mahdollisuus yhteen testipäivään Ruotsissa ennen starttia, ja se olisi tärkeätä saada alle ennen kauden alkua.

- Matkustan Meksikoon ja koko Väli-Amerikkaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Meksikossa ajetaan noin kahden kilometrin korkeudessa ja se tuo ensikertalaiselle uusia haasteita tullessaan. Meksikon jälkeen tiedämme, missä osakilpailuissa kautemme keväällä ja kesällä jatkuvat. 

Kuva: Toksport WRT

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa