Facebook Twitter Email Pinterest

TGS:n kuljettajilla vahva Ralli SM -kauden avaus Rovaniemellä

15.01.2023 / TGS Worldwide -tiedotus / Patrick Rupponen

Rallin suomenmestaruussarjan uusi kausi käynnistyi viikonloppuna Rovaniemellä. Škodan maahantuojan, Helkama-Auton tiimin molemmat kuljettajat, Teemu Asunmaa ja Lauri Joona ajoivat SM1-luokan palkintopallille.

Kaksipäiväinen Tunturiralli tarjosi tuttuun tapaan viihdyttäviä hetkiä ja kovia taisteluja. SM1-luokan voitosta kamppailua kävivät kokeneet Škoda-kuljettajat Asunmaa ja Juha Salo. Viimeiselle erikoiskokeelle lähdettäessä kaksikon välillä eroa oli vaivaiset 0,6 sekuntia. Asunmaa ajoi viimeisen erikoiskokeen, reilu 30-kilometrisen Ristilammen 0,9 sekuntia nopeammin kuin Salo ja pääsi nostelemaan himoittuja poronsarvia jo neljännen kerran urallaan.

- Meinasi mennä tiukille, mutta käännettiin lopulta kotiinpäin. Viimeistä edellisellä erikoiskokeella puristin ehkä hieman liikaa, mutta oli hyvä viimeinen lenkki ja hyvä vääntö Juhan kanssa.

-  Tämä on hankala kisa ja kokemuksesta on paljon hyötyä. Nyt saatiin hyvä alku kauteen, näistä pisteistä on paljon apua pitkällä kaudella, Asunmaa kertasi  

Täksi kaudeksi TGS:n väreihin vaihtanut Lauri Joona debytoi Rovaniemellä SM1-luokassa ja ajoi heti avauskilpailussaan luokan kolmanneksi. Joona lähestyi kilpailua kypsästi, tavoitteenaan kerryttää kokemusta virheettömällä suorituksella.

- Koitettiin ajaa omaa ajoa ja keksiä jippoja, miten voidaan omaa suoritusta parantaa.

- Kisasta jäi hyvät fiilikset. Auto toimi tosi hyvin ja sopi käteen, rohkeutta vähän vielä puuttuu, mutta omaan tekemiseen ollaan ihan tyytyväisiä. Opittiin paljon asioita autosta ja renkaista ja nyt tiedetään millä alueilla pitää kehittyä. Koitetaan seuraavassa kisassa sitten parantaa ja olla ajallisestikin lähempänä kärkeä, Joona kertoi.

Tiimimestaruuskilpailussa TGS Škoda Motorsport Suomi -tiimi on kolmantena kauden avausosakilpailun jälkeen. Ralli SM -sarja jatkuu 3.-4. helmikuuta Kuopiossa.

Tuloksia: Rovaniemen SM-ralli

1. Teemu Asunmaa 1:57:49,0        
2. Juha Salo +1,5
3. Lauri Joona +1:48,7
4. Juuso Metsälä + 3:10,4
5. Niclas Grönholm +3:34,4
6. Anssi Rytkönen +3:57,2

Tiimimestaruuspisteet 1/7 osakilpailua:
 
1. Co-Motorsport 59p
2. Rautio Motorsport 2 59p
3. TGS Škoda Motorsport Suomi 54p
4. RTRC 39p
5. KMS Racing 20p

TGS Worldwide verkossa:

www.tgs.fi 
www.facebook.com/TGSWorldwide 
www.instagram.com/tgs_worldwide_motorsport/

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa