Facebook Twitter Email Pinterest

Lappi ja Katsuta kohtaavat Kuopiossa - Huttunen uudelleen SM1-luokan voittojahtiin

02.02.2023 / Ralli SM / Viestintä

Rallin suomenmestaruussarja jatkuu tulevana lauantaina 4.2. Järvi-Suomen pääkapungissa, Kuopiossa. Vuorossa on kauden toinen osakilpailu, IsoValkeinen SM-Ralli, jossa on tarjolla todellinen rallifanin unelmakattaus. Kuopiossa nähdään ensimmäistä kertaa Rally1-luokan hybridiauto kansallisessa kilpailussa ja heti peräti kaksin kappalein. Kansainvälistä väriä kisasta ei puutu, sillä rallissa nähdään peräti 14 eri maan kuljettajaa tai kartanlukijaa. 

Rallifanit saattoivat hieraista silmiään parikin kertaa, kun lopullinen Kuopion SM-rallin osallistujalista julkaistiin. Kansainvälisen autoliitto FIA:n asettamien tiukentuneiden testausrajoitusten myötä Hyundain MM-rallitiimi ilmoitti Esapekka Lapin ja Toyota puolestaan Takamoto Katsutan tulevan lauantain SM-ralliin. 

Vaikka tiimit tulevatkin Kuopioon testaamaan Ruotsin MM-rallia varten, ei kisaa lasketa testipäiväksi, kun kyseessä on virallinen ralli. 

Ralli SM tavoitti testeihin matkalla olleen Lapin viime perjantaina. Hyundaille täksi kaudeksi siirtynyt Lappi pitää päätöstä lähteä Kuopion SM-ralliin pelkästään hyvänä. 

- Joulukuussa testattiin jo Jämsässä ja nyt vielä pari päivää. Testialue on kuitenkin niin rajattu ja pätkät ovat lyhyitä, että eivät ne enää yllätyksiä tarjoa. Kun edessä on oikeasti tuntemattomia teitä ja mutkia ja näkee sen miten auto reagoi niihin, on se huomattavasti paljon kehittävämpää kuin saman tien hinkkaaminen. Se auttaa myös ymmärtämään autoa paremmin.

Jokapäiväistä herkkua hybridiautojen näkemisestä kansallisissa kisoissa tuskin kuitenkaan tulee jatkossakaan, joten kyseessä on todella ainutlaatuinen tilaisuus. 

- Toivotaan että meidän ja Takamoton osallistuminen Rally1-autoilla saisi myös yleisön liikkeelle. Lähdetään ensimmäisinä reitille, joten kupletin juoni selviää heti. 

- Kyllä siellä kovaa tullaan ajamaan. Toivotaan että keli suosii ja koko perheen kesken on mukava lähteä katsomaan. Sähköllä me ei tulla siellä ajamaan, Lappi naureskelee. 

Ralli SM kysyi Toyotan rallitiimin johtohenkilöihin kuuluvalta Jarmo Lehtiseltä kilpailutilanteessa testaamisen ja normaalin testipäivän erosta. 

- Vaikka kyse on tässäkin tapauksessa testaamisesta on se ihan eri tilanne, kun päästään ajamaan monta eri pätkää kilpailunomaisissa olosuhteissa päivän aikana. Lisäksi SM-rallien keskitetty huolto on tottakai hyvä syy lähteä kisaan, Lehtinen perustelee. 

Huttunen jahtaa jälleen voittoa SM1-luokassa - Janni Hussi debytoi Heikki Kovalaisen kanssa

Kauden avauksessa ennen penkkaan ajautumista SM1-luokan voitossa pitkään kiinni ollut Jari Huttunen on mukana myös Kuopiossa. Vaikka kiuruvetisen tavoitteet ovatkin enemmän MM-sarjan puolella, olisi Kuopiossa hyvä saada kunnon tulos alle ennen Ruotsin MM-rallia. 

- SM-sarjassa on todella kovia kilpailijoita ja laadukkaita kisoja. Viikonlopuksi lupailee pakkaskelejä, joten kunnon talviralli on taas tulossa. Rovaniemen vauhti tuntui hyvälle, joten muuta tavoitetta ei voi olla kuin kärkipaikka lauantai-iltana, Huttunen kertoo Facebook-sivullaan. 

Luokan johdossa Savon sydämeen saapuu Teemu Asunmaa, joka taisteli konkari Juha Salon kanssa voitosta aina viimeisille metreille saakka. Reilun sekunnin päähän Asunmaasta jäänyt Salo sai Rovaniemellä hienon onnistumisen mutta nälkää riittää varmasti Kuopioonkin. 

Tämänhetkisten tietojen mukaan Kuopiossa tullaan näkemään myös Skodan uuden Fabia RS Rally2 -auton Suomen debyytti. Eero Räikkösen luotsaama Printsport ilmoitti viikonloppuna, että Ruotsin MM-ralliin valmistautuva Saudi-Arabian Rakan Al-Rashed nähtäisiin huippuodotetun auton ohjaksissa. Myös Toni Gardemeisterin kipparoima TGS Worldwide on mahdollisesti saamassa auton viivalle jo Kuopion SM-ralliin. Kyseistä yksilöä tulisi käskyttämään sarjakärki Asunmaa. 

Ison mielenkiinnon tarjoaa myös numerolla 11 starttaava kilpailupari Heikki Kovalainen - Janni Hussi. Kovalainen ajoi vielä Rovaniemellä Jari-Matti Latvalan vierestä tutun Miikka Anttilan kanssa mutta loppukauden kilpailuissa vierellä istuu siis radiojuontajanakin kunnostautunut Hussi. 

Sunnuntaina Ylen Urheilustudiossa vieraillut autokunta odottaa jännityksellä ensimmäistä yhteistä ralliaan. 

- Tottakai hiukan jännittää. Jännitti itse asiassa jo Tunturissa, vaikka kyydissä oli maailman kokenein kartanlukija. Mutta on sitten ainakin aistit hereillä, Kovalainen kertoi Ylen haastattelussa. 

- Mua jännittää ihan hirveästi, on koko viikon jännittänyt. Olen katsellut Heikin ja Miikan incar-videoita Tunturista, tehnyt omia muistiinpanoja ja harjoitellut nuottia. Kovasti tässä on yritetty siis treenata, Hussi komppasi. 

SM2-luokkaan lisää kovia nimiä

Kauden toisessa osakilpailussa myös SM2-luokan panokset kovenevat. Johdossa on Tunturin voittaja Benjamin Korhola, joka saa vastaansa kaksi uutta luokkadebytanttia. Viime vuonna SM-sarjassa debytoinut Jesse Kallio ja saman luokan hopeamitalisti Kristian Nieminen aloittavat kautensa Kuopiosta ja lyövät oman lusikkansa soppaan taistelussa kärkisijoituksista. 

- Jo viime kaudella päätettiin, että tänä vuonna pitäisi nelivetoista saada alle ja nythän sellainen sitten on. Muutamia eri vaihtoehtoja pyöriteltiin asian suhteen ja osittain siitäkin syystä meitä ei kauden avauksessa nähty, Nieminen taustoittaa. 

Nieminen ajoi viime vuoden loppupuolella ensimmäisten joukossa testiä Renaultin uudella Clio Rally3-autolla, joka olisi vasta toinen kyseisen luokituksen auto M-Sportin Puolan tehtaan rakentaman Ford Fiestan lisäksi. 

- Mitään ei olla lyöty lukkoon loppukauden suhteen täysin mutta ainakin Fordilla aloitellaan hommat. Aika myöhäisessä vaiheessa tehtiin lopullisia päätöksiä, joten testiä ei kovin hirveästi ehditä ajamaan ja sen myötä ollaan varmasti askeleen kavereita perässä, Nieminen selvittää. 

Niemisen tavoin myös Kallio ajaa Kuopiossa ensimmäistä kertaa nelivetoautolla SM-sarjassa. 

- Vihdoin ja viimein kausi alkaa. On sitä odotettukin siitä lähtien, kun uutta kalustoa saapui talliin. Testit ovat menneet omasta mielestä todella hyvin ja nelivetoinen auto osui heti käteen parin päivän treenisetissä, Kallio kertoo tiedotteessaan. 

Henri Hokkala oli Tunturissa ainoa, joka pystyi Korhoselle panemaan kampoihin. Käynti penkassa pilasi kuitenkin Hokkalan mahdollisuudet taistella voitosta. Epäonnistuminen Rovaniemellä on varmasti nollattu ja tähtäimet asetettu Kuopion keskimmäiselle korokkeelle. 

Pensas debytoi SM3-luokassa

Viime vuonna V1600-luokan Suomen mestaruuden näytöstyyliin voittanut Jere Pensas hyppää luokkaa ylemmäs ja aloittaa kautensa Kuopiosta allaan Rally4-luokan Fiesta. Vaikka kokemus autosta on vielä vähäinen, sopii kuitenkin olettaa, että laihialainen on lähellä kärkeä heti ensimetreistä saakka. 

- Yksi testipäivä ollaan saatu vasta alle. Sen verran vähän on kilometrejä alla, että jännä nähdä missä ollaan vauhdin puolesta suhteessa muihin. On tuossa hiukan ajotavassakin muovattavaa V1600-auton jälkeen mutta odottavaiset fiilikset tässä jo on, Pensas kertoo Ralli SM:lle. 

Justus Räikkönen puolestaan debytoi luokassa Rovaniemellä ja otti heti ensimmäisessä kisassaan luokkavoiton. 

- Hienoa päästä taas kisaamaan, tykkäsin viime vuonna reitistä tosi paljon. Toivotaan että kelit pysyy suotuisena. Mitään paineita tässä ei kannata ottaa mutta totta kai tähdätään korkealle myös Kuopiossa, Räikkönen ennakoi. 

Tunturissa ongelmista kärsineet mutta toisaalta myös vauhtikapasiteettinsa osoittaneet Tuomas Välilä ja Leevi Lassila ovat varmasti kovia myös Kuopiossa nyt kun pelit on saatu taas iskuun. 

Kauppinen hakee tuplaa SM4-luokassa

SM4-luokassa suosikin viittaa harteillaan pitää vasta 16-vuotias Tuukka Kauppinen. Kauppinen oli täysin ylivoimainen kauden avauksessa ja itseluottamustasot on saatu sitä myöten tappiin. 

- Fiilikset ovat hyvät ja itseluottamus on kohdallaan. Pari testikisaa ehdimme tässä välissä ajamaan eli rytmiä on saatu pidettyä hyvin yllä. Lähdetään tekemään sitä kuuluisaa perustyötä, Kauppinen sanoo. 

Kauppisen jälkeen pisteissä toisena ja kolmantena olevat Tomi Tikkinen ja Raoul Dahlqvist tarjoavat Kauppiselle kovimman haasteen. Pistekärjen takaa voittoa jahtaa Rovaniemellä hyvässä vauhdissa ollut Ville Vatanen, jonka matka keskeytyi tekniseen vikaan kauden avauksessa. 

Löytyykö Hautamäelle pysäyttäjää Savossa?  

SM5-luokassa Ville Hautamäki oli totutun vahva heti Rovaniemellä napaten suurimman pistepotin. Uuden kartanlukija Toni Raiskin kanssa kauteen startannut Mitsubishi-pilotti on tyytyväinen yhteistyön ensimetreihin. 

- Tosi hienosti meni ensimmäinen kisa. Tilanne on hyvä peilaten siihen kuinka vähän ollaan ehditty ajamaan yhdessä. Pientä hienosäätöähän hommat aina vaatii, kun ollaan vasta yhteisen taipaleen alussa. 

Luokan kolme perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Hautamäki uskoo, että haaste kovenee Kuopiossa. 

- Nyt kun saadaan Lavion Jaakkokin vielä mukaan niin ei se voitto ainakaan helpommalla irtoa. 

Lavion lisäksi Hautamäen kovimmat haastajat tulevat kolmikosta Konsta SaarinenArttu Lähdeniemi ja Miikka Vuokila. Ulkomaisia vieraita edustavat Ukrainan Serhii Potiiko sekä Viron Roland Murakas

IsoValkeinen SM-Rallissa ajetaan tulevana lauantaina 4.2. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 95 kilometriä. Kilpailua voi seurata jälleen Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tulevalla kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. IsoValkeinen SM-Rallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 5.2. klo 19:35. 

IsoValkeinen SM-Ralliin ilmoittautuneet »
Sarjasäännöt kaudella 2023 »
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat »

IsoValkeinen SM-Rallin ennakkoasetelmat:

Katso video Moottoriurheilu TV:stä 

IsoValkeinen SM-Ralli -info, reitti & aikataulu

IsoValkeinen SM-Rallissa ajetaan lauantaina 4.2. kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta ja yhteensä 94,47 erikoiskoekilometriä pitkin Kuopion ja Koillis-Savon maisemia. Rallin kilpailukeskus ja huoltoparkki sijaitsevat Kuopion Hotelli Iso Valkeisessa. Kilpailijat lähetetään liikkeelle Iso Valkeiselta lauantaina klo 7:30, maalijuhlallisuuksia vietetään Kuopion torilla klo 17:30 alkaen.  

Kilpailun aikataulu

Lauantai 4.2.

07:30 LÄHTÖ Hotelli Iso Valkeinen
09:15 EK1 Ranta-Kosula / 14,16 km (sulkuaika 07:00-14:00)
09:42 EK2 Mustinlahti / 14,45 km (07:30-15:00)
10:50 EK3 Tuusjärvi / 12,06 km (09:00-16:00)
11:15 EK4 Riistakoski / 12,00 km (09:00-17:00)
12:13 HUOLTO Hotelli Iso Valkeinen
14:00 EK5 Sotkanniemi / 7,10 km (12:00-19:00)
15:30 EK6 Talluskylä / 12,49 km (13:30-20:30)
15:57 EK7 Venäjänsaari / 6,77 km (13:30-20:30)
16:17 EK8 Hirvilahti / 14,90 km (14:00-21:30)
17:32 MAALI Kuopion tori

Livelähetykset Moottoriurheilu TV:ssä: Lauantai »

Kilpailun liput saat kätevästi ennakkoon Corego shopista »

SM-luokkien pisteet 1/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 34
2. Juha Salo 25p
3. Lauri Joona 20p

SM2-luokka
1. Benjamin Korhola 34p
2. Ville Ruokanen 25p
3. Jani Luhtaniemi 20p

SM3-luokka
1. Justus Räikkönen 34p
2. Joonas Ojala 25p
3. Niko Patajoki 20p 

SM4-luokka
1. Tuukka Kauppinen 34p
2. Tomi Tikkinen 25p
3. Raoul Dahlqvist 20p  

SM5-luokka
1. Ville Hautamäki 34p
2. Konsta Saarinen 25p
3. Arttu Lähdeniemi 20p 

Tiimit
1. Co-Motorsport 59p
2. Rautio Motorsport 2 59p
3. TGS Skoda Motorsport Suomi 54p 

Kaikki SM-sarjan pisteet »

Secto Rally Finland Power Stage 

Ralli SM -sarjan osakilpailuissa ajetaan kaudella 2023 Secto Rally Finland Power Stage -erikoiskoe, josta kilpailijat keräävät luokittain pisteitä. IsoValkeinen SM-Rallissa Power Stagena toimii rallin viides erikoiskoe, Pihlainen (7,10 km)

Power Stage -luokkajohtajat: 1/7 osakilpailua

SM1-luokka: Juuso Metsälä
SM2-luokka: Benjamin Korhola
SM3-luokka: Leevi Lassila
SM4-luokka: Tuukka Kauppinen
SM5-luokka: Konsta Saarinen

Kaikki Power Stage pisteet »
Lue lisää Secto Rally Finland Power Stagesta »

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 59 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 53 pistettä KoMoKe (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 50 pistettä AlavUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa