Facebook Twitter Email Pinterest

Timonen maltillisena Kuopion lumiränneihin

02.02.2023 / Jani Seppälä / Henri Timosen tiedotus

Henri Timonen (LahUA) - Jussi Kärpijoki (RaisUA) jatkavat tulevana viikonloppuna SM2-luokan pisteiden keräämistä IsoValkeinen SM-Rallissa Kuopiossa. Rovaniemellä kauden avauksena ajetun Arctic Lapland Rallyn jälkeen kaksikko on oman luokkansa SM-pisteissä viidentenä. Kuopioon suunnataan maltillisin odotuksin, mutta kuitenkin kehitys mielessä. Savon tiestöjä odotetaan innolla ja Ford Fiesta Rally3:sta on hieman päivitetty kilpailujen välissä olleen reilun parin viikon aikana.
 
- Nuottitreeniä on jälleen tehty sekä päivitettiin autoa normaalista pumppubensasta kisabensaan ja ajettiin sen jälkeen testiä noin 75 kilometriä. Auto tuntuu nyt kyllä pirteämmältä, olisipa kuljettajan virittäminen yhtä nopeaa, naurahtaa Timonen.
 
Viime vuonna Kuopiossa Timonen kamppaili juniorien SM-pisteistä, huippumenestys rysähti silloin lumihankeen ja kisasta jäi hieman kaksijakoiset fiilikset. SM-pisteissä neljänneksi jääneelle kuljettajalle mahdollisesti se maksoi jopa mitalin.
 
- Viime vuonna tiet oli kyllä hienoja, mutta ulosajo pilasi silloin kisan ja maksoi todennäköisesti paljon pisteitä, toivottavasti nyt sujuisi paremmin. Viime vuonna ajettiin vielä ilman nuotteja, niin tultiin liian kovaa sellaiseen sumputtavaan vasuriin ja pyörittiin pitkin tietä ja hankea, autokin sai hieman kolhuja siinä aikatappiota kertyi.  Nyt kun ajetaan nuotista, niin se pienentää ulosajon riskiä kun ei mutkien pitäsi räpsähtää silmille aivan yllärinä, pohdiskelee Henri.
 
Kuopiossa Timonen-Kärpijoki kaksikon luokassa sarjakautensa käynnistävät myös jo aiemmin meriittejä saavuttaneet Jesse Kallio, sekä Kristian Nieminen joten kärkisijoista kamppailu tiivistyy varmasti entisestään. Timonen tunnistaa tilanteen ja realiteetit.
 
- Kuopiossa tavoitteemme on pitää mieli hyvänä ja vauhti tasaisena, Rovaniemellä oli vauhdissa heilahtelua erikoiskokeiden kesken. Sijoitustavoitteita ei aseteta, mutta pyritään puristamaan kärkiukkoihin verrattuna kertyvää eroa kilometriä kohden pienemmäksi, se on realistisin keino seurata oman vauhdin kehittymistä, kertoo Timonen lopuksi.
 
Kilpailu käynnistyy Kuopiossa lauantaina jo varhain. Aikataulun mukaan jo klo 7:30 aamulla hotelli IsoValkeisen pihalta. Ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy klo 9:15 joten ajofiiliksen löytyminen heti aamusta on tärkeää.
 
Maaliin Kuopion torille ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan noin klo 17:30 aikaan. Silloin taitettuna on kahdeksalla erikoiskokeella 94,5 kilometriä, kokonaisreitin ollessa pituudeltaan 390 kilometriä. 
 
Kilpailusta tuotetaan tuttuun tapaan live-lähetys MoottoriurheiluTV:n YouTube-kanavalla. Linkit tulospalveluihin, väliaikoihin, gps-seurantaan löytyvät helpoiten RalliSM:n verkkosivuilta rallism.fi. Timonen-Kärpijoki autokunta kilpailee numerolla 32.
 
Kuva: Merita Mäkinen

 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa