Facebook Twitter Email Pinterest

Konsta Saariselle kakkospalkinto Kuopiosta

06.02.2023 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu toi Konsta Motorsport -tiimille kauden toisen palkintosijoituksen, vaikka pieniä vastoinkäymisiä matkalle sattuikin.

18-vuotias Konsta Saarinen ja kokenut kartanlukija Joni Mäkelä sijoittuivat SM5-luokassa toiseksi, jonka myötä sijoitus sarjataulukon kakkosena vankistui. Viime vuoden mestari Ville Hautamäki oli tällä kertaa 32,7 sekuntia nopeampi.

- Todella hienot ja nopeat tiet oli tässä rallissa, jonka reitti oli viety aika kauaksi Kuopion kaupungista. Kisassa oli kunnon talviset olosuhteet, joten siinä suhteessa oli tosi hienoa ajaa, Konsta Saarinen kertasi.

- Omalta kohdaltani olotila ei ollut paras mahdollinen, kun ennen kisaa oli kuumeinen olo. Sen vuoksi ajosuoritukseen sai keskittyä tosi tarkasti. Melko virheettömän suorituksen teimme ja tulos oli hyvä.

- Meillä oli rallin aikana pieniä moottoriongelmia. Tulevina viikkoina täytyy auton huollon lisäksi päästä ajamaan treeniä, että olisimme vielä paremmassa iskussa seuraavassa kisassa, Konsta päätti.

Talvikauden viimeinen SM-osakilpailu koittaa Jyväskylässä 3.-4. maaliskuuta.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa