Facebook Twitter Email Pinterest

Kallio hyvässä vauhdissa SM-rallissa, uusi haaste MM-rallin WRC3-luokassa

08.02.2023 / Jarno Saari

Jesse Kallion ensimmäinen ralli nelivetoisella Ford Fiesta Rally3 -mallilla oli lupauksia herättävä, kun järvenpääläinen kellotti Kuopion SM-rallissa luokkansa kärkiryhmän aikoja.

Kallio ja kartanlukija Jussi Lindberg aloittivat kisan kolmantena, mutta rengasrikko EK3:lla vei mahdollisuudet huipputulokseen.

- Rengas tyhjeni ilman mitään osumaa ja sitten se räjähti, joten oli pakko pysähtyä renkaanvaihtoon. Aikaa siinä tuhraantui niin paljon, että lopulta maalissa sijoituksemme oli kuudes, Jesse Kallio laski.

- Tärkein anti epäonnisessa kilpailussa oli se, että pystyin heti ekassa kisassa haastamaan luokan kärkeä ja ajamaan kovia aikoja. Rengasrikon jälkeen pätkäajat olivat aina kolmen joukossa ja muutaman kerran eroa pohjiin jäi alle sekunnin verran.

Viime viikonlopun SM-rallin jälkeen Kallio ja Lindberg suuntasivat kohti Ruotsin MM-rallia, jossa nuotitusjakso käynnistyi tiistaina. Kaksikko kilpailee WRC3-luokassa, jossa vastaan asettuu nopeita suomalaisia ja ulkolaisia kuljettajia.

- Nyt edessä on uran ensimmäinen MM-ralli, joten uusia haasteita on paljon edessä, myöntää kansainvälisillä rallicrossin areenoilla uransa alussa menestynyt kuljettaja.

- Tunnelmat ovat hienot ja lunta reitillä riittää. Lähdetään nauttimaan kisasta ja tietenkin myös antamaan näyttöjä omasta vauhdista, Jesse Kallio päättää.

Ruotsin MM-rallissa ajetaan 18 erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 300 kilometriä. Kilpailu käynnistyy Uumajan yleisö-EK:lla torstai-iltana ja päättyy sunnuntaina klo 13.00 jälkeen.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa