Karppasen pannukakuksi lässähtänyt alkukausi hakee Jyväskylän talvirallista uutta suuntaa
Kovin odotuksin rallin SM -sarjaan palannut Mika Karppanen on saanut niellä alkukaudesta katkeraa kalkkia. Siikalatvalainen toi viivalle paljon potentiaalia omaavan Toyota Yaris GR ralliauton, mutta tehty työ auton parissa ei ole tuonut nallekarkkeja tiimin laariin,
- kuten aiemminkin on tullut todettua, niin pioneerin osa ei ole se auvoisin. Kahdesta kisasta on saldona kaksi keskeytystä. Ei siinä mieliala liiaksi pääse nousemaan, toteaa Karppanen alkukauden tunnelmista.
Perustavanlaatuinen ongelma on ollut Toyotan alusta. Kovasta opetuksesta huolimatta se ei oppinut ymmärtämään suomalaisen tien luonnetta suhteessa sen tuomiin vaatimuksiin. Kauden ensimmäiseen kisaan lähdettiin tietoisena tästä, mutta Kuopion osakilpailuun valmistauduttiin jo isolla otteella. Tuolloin testit suoritettiin ammattimaisessa komennossa ja autoa vietiin eteenpäin isoin askelin WRC -tason kuljettajan toimesta. Silti tuloksena oli keskeytys, sillä auto pohjasi maltillisessa hypyssä rikkoen jäähdyttimen,
- monia takaiskuja on ralliuralla tullut eteen, mutta kyllä Kuopion keskeytys oli ehkä yksi isoimmista pettymyksistä mitä on tässä vuosien varrella tullut. Niin paljon oli uskoa tekemiseen, mutta toisin kävi.
Vastoinkäymiset on nyt jätetty taakse ja Jyväskylän talvirallista on tulossa uuden alku. Näin Karppanen ainakin uskoo, sillä Toyotan alle saatiin isosti odotettu päivitys, joka takaa auton muuttumisen kilvanajoon sopivammaksi,
- töitä on ollut paljon tehtävänä ja paljon niitä on vielä edessä, mutta jos nyt päästäisiin rataspekseistä pois, niin eihän suunta voi olla kuin ylöspäin. Ainakin auton jousto- sekä maavara nousi siinä määrin, että ollaan oikeassa suunnassa, Karppanen naurahtaa.
Jos miehistö saisi valita, niin mieluisin vaihtoehto on sorateiden rapina lumirännien sijaan. Tästä huolimatta Jyväskylän talviralli asetettiin merkkipaaluksi missä tulosta olisi jo tultava.Legendaarisilla teillä kun olisi mukava saada menestystä. Nihkeästi sujunut alkukausi on kuitenkin asettanut tavoitteet hyvin maltillisiksi,
- ajetaan maaliin, niin ollaan tyytäväisiä. Mutta jos saadaan pisteitä kotiin viemisiksi, niin ollaan otettu työvoitto ja nallekarkit on meidän, päättää Karppanen.
Kuva: Henri Vuorinen