Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo: ”Jyvä katosi ja ajaminen oli puristamista”

05.03.2023 / Marko Mäkinen

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo starttaa ralli SM-sarjan kesäkauteen kakkospaikalta. Salo sekä hänen kakkosohjaajansa Kristian Temonen ajoivat Škoda Fabia Rally2 Evolla talvikauden viimeisessä SM-osakilpailussa Jyväskylän Talvirallissa neljänneksi.

- Ei ollut meiltä mikään hyvä viikonloppu. Täällä oli aika paljon routapomppuja ja -hyppyjä, joihin en osannut varautua. Ainoa pätkä, joka oli tasainen ja tuli meiltä hyvin, oli EK 2, ja sinne ajoimme pohjat. Automme lenteli pateista ihan liikaa, ja ilmalennot veivät itseluottamusta.

- Esimerkiksi Suomen MM-rallista tuttu Palsankylä tuli huonosti, vaikka olin muistavinani pätkän. Ei vaan lähtenyt kulkemaan niin kuin olisi pitänyt. Sen jälkeen jyvä katosi meiltä ja ajaminen oli sellaista puristamista. Tulos oli mikä oli, Salo summasi. Salo toteaa, että talvikausi kokonaisuutena meni edellisiin vuosiin verrattuna hyvin.

- Paljon hyvääkin tämän talven ralleista löytyy. Jälkiviisaus on monessa asiassa sitä parasta viisautta. Olen kuitenkin kohtuu tyytyväinen siitä, mitä saimme tänä talvena aikaiseksi. Olemme muun muassa mestaruuskamppailussa mukana.

- Jyväskylän Talviralliin loin itse itselleni liikaa paineita. Ajattelin, että täällä pitää yrittää ajaa niin kovaa kuin pystytään ja
jos menee hankeen niin sitten menee. Kun iltapäivän lenkillä eroa kärkeen syntyi niin liika yrittäminen siinä kohtaa olisi ollut tyhmää. Teimme tähän ralliin kotiläksyt huonosti, Salo tunnustaa.

- Suuri kiitos talvikaudesta kaikille yhteistyökumppaneille. Kakkossijalta on hyvä lähteä tulevana kesänä tavoittelemaan parempia
tuloksia, Salo muistuttaa. Ralli SM-sarja jää Jyväskylän Talvirallin jälkeen kevättauolle. Seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan 19.–20. toukokuuta SM Pohjanmaa-rallissa Seinäjoella.

Epäviralliset SM1-luokan lopputulokset Jyväskylä:
1. Jari Huttunen – Antti Haapala Škoda Fabia R5 46:23,6
2. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia RS Rally2 + 6,2
3. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 Evo + 15,0
4. Juha Salo – Kristian Temonen Škoda Fabia Rally2 Evo + 27,1
5. Juuso Metsälä – Jaakko Jäntti Škoda Fabia R5 Evo + 1:11,3

Epävirallinen SM-pistetilanne SM1-luokka 3/7 osakilpailua:
1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki, Škoda Fabia Rally2 Evo, 67
2. Juha Salo – Kristian Temonen, Škoda Fabia Rally2 Evo, 55
3. Jari Huttunen – Antti Haapala, Škoda Fabia R5, 50
4. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka, Škoda Fabia Rally2 Evo, 47
5. Juuso Metsälä – Jaakko Jäntti, Škoda Fabia R5, 3

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa