Facebook Twitter Email Pinterest

Jalava itsevarmana EM-debyyttiin – ”Sijoituksista lähdetään ajamaan”

17.05.2023 / Juho Koski / JalavaRacing -tiedotus

Miko Jalava kilpailee uransa ensimmäisessä kansainvälisessä rallissa tulevana viikonloppuna Puolassa. Rallin EM-sarjan kauden kolmas osakilpailu avaa kuuden osakilpailun mittaisen Junior ERC -sarjan. Mäntyharjulaiskuljettajan kalusto on vaihtunut Ford Fiesta Rally4:ään.

Miko Jalava kilpailee tulevana viikonloppuna kartanlukijansa Riikka Hokkasen kanssa Puolassa ajettavassa rallin EM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa. Kansainväliseen debyyttiinsä määntyharjulaiskuljettaja lähtee tsekkiläisen Sparrow Racing Teamin Ford Fiesta Rally4:llä.

-Fiilis on odottava, jännittää kyllä, viime kauden rallin Suomen juniorimestari kertoo.

Puolan osakilpailu avaa Junior ERC:n kuuden osakilpailun mittaisen sarjan. Kauden avaukseen valmistautuminen on sisältänyt testiä Puolassa sekä kotimaan teillä.

-Kävin Puolassa ajamassa päivän verran, ja toissa viikonloppuna päästiin testaamaan Suomessa Fiesta Rally4:ää. Ihan hyvä fiilis on jäänyt, toivottavasti kellokin on samaa mieltä. Etuvetoiseen siirtymisessä ajotyylin pitää olla erilainen, mutta siihen tottuu, Jalava kuvaa.

EM-debyyttiinsä Jalava lähtee luottavaisin mielin, ja tulostavoitteena on podiumille nouseminen kolmipäiväisen kilpailun päätteeksi.

-Uskon, että pärjätään hyvin. Sijoituksista lähdetään ajamaan, tottakai taso on vielä kysymysmerkki, mutta ihan luottavaisella fiiliksellä lähdetään, Jalava summaa.

Ralli EM-sarjan kauden kolmas, Junior ERC -sarjan aloittava osakilpailu 79th Orlen Rajd Polski ajetaan 19.-21.5. Kilpailua voi seurata WRC+ -tilauksella ERC+ -palvelusta sekä Cmore-suoratoistopalvelusta.

Kuva: JalavaRacing

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa