Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kallio huippuiskussa kohti Ralli SM:n kesäkautta

18.05.2023 / Jarno Saari

Jesse Kallio Racing -tiimissä on odoteltu jo pitkään tulevana viikonloppuna käynnistyvää Ralli SM -sarjan kesäkautta. Kilpailukalusto on valmiina sorakisoihin ja kuljettaja itse on treenannut fyysistä kuntoaan.

Kansainvälisistä rallicross-kilpailuista ralliautoilun pariin viime vuonna siirtynyt Jesse Kallio on nyt pyrkinyt keskittymään lajissa tärkeiden fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen.

- Mies on nyt kovassa iskussa ja tunnelmat ovat korkealla. Aika malttamattomana tässä odotellaan tositoimiin pääsemistä, Kallio kommentoi ennen Seinäjoen SM-osakilpailun nuotitusjakson alkua.

- Sorapinnalla päästiin ottamaan ensimaistiaiset muutama päivä sitten Fiesta Rally3:sta. Fiilikset on kyllä hyvät sen pohjalta. Auto käyttäytyy yhtälailla helposti kuten talvellakin. Kokeilimme erilaisia auton säätöjä, joista löytyi se mieleinen.

- Kilpailun taso on äärettömän kovaa SM2-luokassa, joten menestyminen vaatii virheettömän kilpailun. Toivotaan ongelmatonta kisaa ja pyritään pitämään kaasu pohjassa. Maalissa olisi toki tarkoitus olla tuloslistalla korkealla, Kallio päättää.

Jesse Kallio ja kartanlukija Jussi Lindberg kilpailevat Pohjanmaa Rallissa numerolla 16. Kaksikko haluaa kesäkauden kynnyksellä kiittää yhteistyökumppaneita ja omaa huoltoporukkaa kilpailutoiminnan mahdollistamisesta.

Seinäjoen ympäristössä ajettava SM-ralli käynnistyy perjantai-iltana klo 19 jälkeen, jolloin ajetaan kaksi erikoiskoetta. Lauantain ohjelmassa on kuusi EK:ta, joiden jälkeen menestyjiä juhlitaan Keskustorilla klo 18 alkaen.

Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu.tv:n YouTube -livestriimin kautta. Kattava koostelähetys rallista esitetään sunnuntaina Yle TV2:lla.

Kuva: Jesse Kallio Racing 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa