Facebook Twitter Email Pinterest

KMS Racingin Polasek podiumille – Valkosella epäonnea

21.05.2023 / KMS Racing Press

Tuusulalaistiimi KMS Racing on sijoittunut Daniel Polasekin johdolla kolmanneksi SM3-luokassa. Luokkaa pitkään johtanut Nico Valkonen kärsi rengasrikon pudoten luokan kahdeksanneksi. Viikonloppu oli ajoittaisesta epäonnesta huolimatta tiimille positiivinen.

M-Sportin virallinen jälleenmyyjä Suomessa, KMS Racing, kilpaili kolmen autokunnan voimin Ralli SM -sarjan kauden neljännessä osakilpailussa, SM Pohjanmaa Rallissa.

SM3:ssa Tsekin Daniel Polasek kartanlukijansa Katerina Janovskan kanssa ajoi varman oppikilpailun. Varmuus oli valttia, sillä kahdeksan erikoiskokeen jälkeen Polasek juhli maalissa kolmatta sijaa. Kyseessä oli tsekkiläiskuljettajan ensimmäinen soraralli Suomen teillä.

-Kilpailu oli rankka, ja saimme paljon uutta kokemusta. Viimeistään maalissa kävi selkeäksi, että ehjä kilpailu oli pelin henki. Kolmas sija Suomessa on huikea fiilis, Polasek iloitsi.

Luokkaa johtanut Nico Valkonen oli matkalla toistamaan Jyväskylän urotyön, mutta kohtalo puuttui peliin neljännellä erikoiskokeella. Rengasrikko tiputti Valkosen kauas kärjestä, ja lopulta 20-vuotias Valkonen sekä kartanlukija Hannu Lamminen olivat luokan kahdeksansia. Valkosen vauhdista kertoi, että jyväskyläläinen voitti kahdeksasta erikoiskokeesta kuusi.

-Kärsimme rengasrikon, mikä pilasi kilpailun. Vauhti ja oma tekeminen ovat kohdallaan, Valkonen kertoi.

SM2-luokassa Ville Laakso ajoi varman kilpailun kerätessään kilometrejä kauden päätapahtumaa, Secto Rally Finlandia varten. Nelivetoselle ensimmäistä kertaa soralla kilpaillut Laakso oli tyytyväinen päiväänsä.

-Todella hyvä fiilikset! Nautin ihan jokaissta kilometristä. Iso kiitos Jani Luhtaniemielle kun lähti kyytiin, tästä on todella hyvä jatkaa soralla opettelua, Laakso kertoi maalissa.

KMS Racingin tiimipäällikkö Jussi Kumpumäki näkee Pohjanmaan kilpailun positiivisena kehitysasekeleena kaikkien kuljettajien kohdalla.

-Positiivinen ralli! Villen kehitystä oli todella kiva seurata, ja Danielin kohdalla sama homma. Pätkäajoissa on vielä ailahtelua, mutta tiedossa on että vauhtia löytyy kunhan saadaan lisää tatsia Suomen teihin. Myös Nico näytti ehdottomasti, että vauhtia löytyy. Harmittavasti rengasrikko pilasi voittokamppailun. Suuri kiitos vielä meidän tiimille viikonlopusta! Kumpumäki kehuu.

Lopputulokset SM2:

1.

Henri Hokkala

55:01,6

 

Ford Fiesta Rally3

2.

Kristian Nieminen

55:32,2

+30,6

Ford Fiesta Rally3

3.

Jesse Kallio

55:43,8

+42,2

Ford Fiesta Rally3

4.

Henri Timonen

57:44,9

+2:43,3

Ford Fiesta Rally3

5.

Benjamin Korhola

57:48,8

+2:47,2

Ford Fiesta Rally3

6.

Ville Laakso

1:03:27,4

+8:25,8

Ford Fiesta Rally3

 

Lopputulokset SM3:

1.

Tuomas Välilä

57:25,3

 

Ford Fiesta Rally4

2.

Justus Räikkönen

58:42,4

+1:17,1

Peugeot 208 Rally4

3.

Daniel Polasek

1:00:04,9

+2:39,6

Ford Fiesta Rally4

4.

Ossi Pohjanharju

1:00:20,2

+2:54,9

Ford Fiesta Rally4

5.

Leevi Lassila

1:00:25,6

+3:00,3

Ford Fiesta Rally4

8.

Nico Valkonen

1:05:52,9

+8:27,6

Ford Fiesta Rally4

 

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa