Facebook Twitter Email Pinterest

Kauppisen SM Pohjanmaa ralli päättyi rengasrikkoihin

21.05.2023 / Iida Kauppinen

Tuukka Kauppinen, 16 ja Veli-Pekka Karttunen lähtivät SM Pohjanmaa rallin 50-vuotis juhla kilpailuun V1600 luokan Toyota Auriksella luottavaisina.

Perjantai kulki ennakkotunnelmien mukaisesti Kauppisen ajaessa kaksi pohja-aikaa. Johtoasema SM4 luokassa oli perjantain jälkeen 14,9 sekuntia.

"Huomenna pyritään nostamaan vauhtia päivän aikana." Tyytyväinen Tuukka päivitti perjantai-iltana.

Lauantai lähti loistavasti liikkeelle, mutta päättyi harmillisesti.

Kauppinen ajoi kolmelle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajat kasvattaen johtoasemaa yli minuuttiin.

Päivähuollon jälkeen kaksikko lähti kohti yleisöerikoiskoetta. Kuudennelle erikoiskokeelle tuli kolmanneksi paras aika 0,7 sekunnin erolla nopeimmin ajaneeseen Henri Sääskilahteen.

Seitsemäs erikoiskoe sisälsi kaksi rengasrikkoa pudottaen Tuukan SM4 luokan tuloksissa toiseksi. Eroa kärkeen ennen viimeistä erikoiskoetta oli 10,5 sekuntia, mutta autossa oli alla vain kolme ehjää rengasta.

Viimeisellä erikoiskokeella oli ongelmia. Ajo tyhjällä renkaalla oli hankalaa ja Tuukka spinnasi autonsa, jääden hetkeksi ojaan jumiin. Kaksikko selvisi kuitenkin erikoiskokeen maaliin, mutta ajaminen Seinäjoen keskustorille kilpailun maaliin, oli mahdotonta. Kilpailu oli jätettävä kesken.

"Pystyttiin näyttämään loistavaa vauhtia jälleen, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Joensuussa isketään taas." Tuukka päättää kilpailun jälkeen.

Seuraava osakilpailu SM Itäralli ajetaan kesäkuussa Joensuussa.

SM4 luokan pistetilanne 4/7:

1. Tuukka Kauppinen 71
2. Raoul Dahlqvist 56
3. Henri Sääskilahti 50
4. Tomi Tikkinen 47
5. Jose Kangas 35

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa