Facebook Twitter Email Pinterest

Jalava viides EM-junioreissa – ” Nyt tiedetään missä mennään, ja ainoa suunta on ylöspäin”

24.05.2023 / Juho Koski / JalavaRacing -tiedotus

Miko Jalava on sijoittunut viidenneksi rallin EM-sarjan Puolan osakilpailun Junior ERC -luokassa. Mäntyharjulaiskuljettajan kilpailu oli haastava, mutta oppia ammennettiin tulevaisuuteen.

Miko Jalava ja kartanlukija Riikka Hokkanen ovat sijoittuneet viidenneksi Puolassa ajetussa rallin EM-sarjan Junior ERC -luokan avanneessa osakilpailussa 79th Rally Polandissa. Sparrow Racing Teamin Ford Fiesta Rally4 -autolla debytoineen Jalavan kilpailu oli haastava, mutta tärkeä tulevaisuuden kannalta.

Kilpailu alkoi hallitsevan rallin Suomen Juniorimestarin osalta epäonnisesti kypäräpuhelimen lakattua toimimasta lauantaiaamun erikoiskokeilla. Päivähuoltoon tultaessa Jalava oli luokassaan kahdentenatoista, mutta nousu alkoi heti huollon jälkeen. Yötauolla Jalava oli jo luokassa kuudentena.

-Auto tulee tutummaksi joka pätkällä, ja luotto kasvaa. Tiet olivat todella karussa kunnossa toisella ajokerralla, joten huomisen tavoitteena on ajaa järki päässä maaliin, Jalava pohti.

Sunnuntaiaamun avanneella neljän erikoiskokeen lenkillä auto otti osumaa kosketuksessa paalin kanssa. Sijoitus Jalavalla pysyi kuudentena kilpailun viimeiseen huoltoon tultaessa.

-Ei ihan paras aamu, ja auto on aika levoton ajaa. Auto tärähti paaliin, mutta onneksi vain paaliin, Jalava kertoi.

Viimeisellä lenkillä Jalava keskittyi kilometrien kerryttämiseen. Kanssakilpailijan epäonnesta hyötynyt Jalava oli lopulta EM-debyytissään viides.

-Olen onnellinen, että päästiin maaliin, siihen keskityttiin tänään. Nuottitreeniä ja kilometrejä tarvitaan, että ollaan podiumilla ajamalla. Nyt tiedetään missä mennään, ja ainoa suunta on ylöspäin, Jalava kertasi kilpailun maalissa.

EM-debyytti oli mäntyharjulaiselle haastava, mutta katseet on suunnattu jo sarjan seuraavaan osakilpailuun. Kilpaileminen EM-sarjassa ei olisi onnistunut ilman isoa panostusta yhteistyökumppaneilta.

-Suuret kiitokset yhteistyökumppaneillemme mahdollisuudesta kilpailla täällä Puolassa. Tästä lähdetään rakentamaan ja kehittymään. Kiitokset myös kaikille meitä kannustaneille, Jalava kiittelee.

Rallin EM-sarja jatkuu Latviassa TET Rally Liepajalla 17.-18.6.

79th Rally Poland Junior ERC -luokan lopputulokset:

1.            Ola Nore              1:30:54,9                            Renault Clio Rally4           NOR

2.            Norbert Maior    1:31:53,3             +58,4     Peugeot 208 Rally4          ROM

3.            Victor Hansen    1:32:04,0             +1:09,1  Peugeot 208 Rally4          SWE

4.            Roberto Dapra   1:32:27,3             +1:32,4  Peugeot 208 Rally4          ITA

5.            Miko Jalava         1:34:41,5             +2:14,2  Ford Fiesta Rally4             FIN

Kuva: JalavaRacing

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa