Facebook Twitter Email Pinterest

Korhonen ajoi kolmanteen perättäiseen WRC3-voittoon Sardiniassa

04.06.2023 / Marko Mäkinen

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka ylsivät Sardinian MM-rallissa puhtaaseen hattutemppuun, voittamalla WRC3-luokan tällä kaudella kolmannen kerran peräkkäin. Luokan MM-pisteissä Korhonen kasvatti piste-eroa seuraavaan jo 23 pisteellä. 
 

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka juhlivat Sardinian MM-rallissa kolmatta perättäistä WRC3-luokan ykköstilaa yhtä monessa kilpailussa. Kaksikko kohtasi rallin aikana monia vaikeuksia, mutta he ajoivat jokaisen kilpailupäivän jälkeen luokan kärjessä.
 
Sunnuntain neljästä erikoiskokeesta Korhonen ja Viinikka sekä WRC3-luokan kaikki muutkin autokunnat pääsivät ajamaan vain kolme ensimmäistä, kun rallin viimeinen EK peruutettiin 17 auton jälkeen turvallisuussyistä. Alueella satoi todella rankasti vettä.
 
Korhosen suorituksen arvoa Sardiniassa korostaa myös se, että kaikki muut luokassa kilpailleet ajoivat Ford Fiesta WRC3-auton uusinta Evo-ralliautoa, kun Korhosen alla oli edelleen edellisen sukupolven versio.
 
Rautio Motorsportin tukemista autokunnista Hyundai i20 N Rally2:lla kilpailleet Teemu Suninen ja Mikko Markkula sijoittuivat WRC2-luokan lopputuloksissa toiseksi ja rallin yleiskilpailussa kuudenneksi. Luokan MM-pisteissä kaksikko ajaa kuudentena.
 
#65 Roope Korhonen – Anssi Viinikka Ford Fiesta Rally3:
 
”Taisi tulla yksi erikoisimmista voitoista. Aika kummallinen kisa luokassamme kaiken kaikkiaan. Kyllä nyt sattui ja tapahtui käytännössä jokaiselle autokunnalle. Tämä oli myös meille hyvä opetus siitä, miten tällaisissa olosuhteissa tulee WRC3-luokan autolla ajaa, vaikka kyllä tämä ralli kohteli aika kaltoin jokaisen luokan autokuntia”.
 
”Tänään aamun ensimmäisellä EK:lla osuimme kiveen ja olin varma, että vähintään rengas puhkesi. Mutta ei. Osumasta yksi ohjauksen osista murtui, ja onneksi meillä oli tarvittava varaosa matkassa ja pystyimme siirtymätaipaleella vaihtamaan rikkoutuneen osan uuteen. Pitää illalla kirjoittaa kaikki tässä rallissa tapahtuneet asiat itselle ylös. Oli niitä sen verran paljon”. 
 
”Kolme kisaa ja kolme voittoa. Tämä on hyvä tilanne lähteä seuraavaksi ajamaan hieman tutumpiin ajo-olosuhteisiin Viroon ja Suomeen. MM-pistetilanne on kannaltamme todella hyvä. Tiimille, yhteistyökumppaneille sekä kaikille kannustajille ja rallin mukana myötäeläneille suuri kiitos. Seuraavan kerran ajetaan parin viikon kuluttua ralli SM-sarjaa Joensuussa”, Korhonen muistuttaa.
 
Lopputulokset: Sardinian MM-ralli WRC3:
1. Roope Korhonen – Anssi Viinikka (FIN) Ford Fiesta Rally3; 4:07:22.8
2. William Creighton - Liam Regan (IRL) Ford Fiesta Rally3 + 51.5
3. Diego Junior Dominguez – Rogelio Penate (PY) Ford Fiesta Rally3 + 2:27.4
4. Ali Türkkan – Burak Erdener (TR) Ford Fiesta Rally3 + 19:48.7
5. Roberto Blach – Mauro Barreiro (E) Ford Fiesta Rally3 + 19:55.1
6. Laurent Pellier – Kevin Bronner (F) Ford Fiesta Rally3 + 21:55.1
 
WRC3-luokan MM-pistetilanne:
1. Roope Korhonen (FIN) 75
2. Diego Junior Dominguez (PY) 52
3. William Creighton (IRL) 46
4. Tom Rensonnet (BEL) 28
5. Roberto Blach  (E) 25
6. Eamonn Kelly (IRL) 25
7. Laurent Pellier (F) 23
8 Toni Herranen (FIN) 22
 
Ralli MM-sarjan tulospalvelu ja MM-pisteet: wrc.com

Kuva: Timo Anis

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa