Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Karppanen hakee Joensuun vuoristoteiltä puhdasta ajoa

15.06.2023 / Jani "Sutipro" Salonen

Seuraavaksi Rallin SM -sarjassa seikkaillaan Pohjois-Karjalan vuoristomaisilla teillä, kun rallikaravaani suuntaa Joensuun maisemiin 16-17.6. KHMK -racing tiimiä edustava Mika Karppanen starttaa kaksipäiväiseen koitokseen tutulla Toyota Yaris GR kilpurilla. Mika kertoo pitävänsä reittiä petollisen houkuttelevana ja edellisen kerran hänet on nähty näillä kulmilla vuonna 2015,

- edellisestä kerrasta onkin jo aikaa ja kovasti odotan kisaa. Se on jännää tiestöä, jossa nuotitusvaiheessa tuntuu, ettei tule mitään. Sitten kun saadaan kypärät päähän ja vauhtia kelattua, niin ollaan kuin vuoristoradassa. Hyvällä nuotilla tulee todella hienosti ja jouheasti, toteaa Karppanen kokemuksistaan Joensuussa.

Karppasen kisavalmistelut ovat olleet perinteiset. Kilometrejä kertyi hyvä määrä ja alustan geometria tuntuu olevan likimain balanssissa. Myös perinteistä kehitystyötä on jatkettu. Takaisku kuitenkin koettiin, kun toivotut päivitysosat eivät tavoittaneet tiimiä,

- monta siestaa tuntuu saapasmaan postinkulun varrella olevan. Oli tarkoitus tulla siipeä takapään tasapainottamiseksi, mutta niitä ei Joensuuhun ehditä saada. Myös jarrujen kanssa on tehty töitä, mutta mieluista komboa ei vielä ole löydetty.

Nuotinlukuun Karppasen vierelle palaa Saku Hämäläinen, joka vietti sairaslomaa edellisessä osakilpailussa. Tuttu miehistö jatkaa Joensuussa Masters cupin pisteiden saalistusta sekä tietenkin SM5 -luokassa mitataan vauhtia muihin hakien optimaalista tulosta,

- vaikean alkukauden jälkeen homma on taas alkanut näyttää sitä parempaa puoltaan, joten mikäs tässä on ollessa. Katsotaan saadaanko pistepottia ikäkuskeissa kerrytettyä, päättää Karppanen.

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa