Facebook Twitter Email Pinterest

Roope Korhonen Itärallin kolmas!

18.06.2023 / Antti Lahtinen

SM1-luokassa Rautio Motorsportin VW Polo R5:lla kilpaileva Roope Korhonen ajoi SM Itärallissa sijalle kolme yhdessä kartanlukija Anssi Viinikan kanssa. Ensimmäisen sorarallinsa R5:lla ajanut Korhonen oli suoritukseensa tyytyväinen, vaikka matkalle mahtui myös pieniä virheitä. Ennen kilpailua suunnitelmissa ollut nousujohteinen suoritus toteutui ja Korhosen ajat paranivat rallin edetessä.

Ralli alkoi perjantaina lyhyellä yleisö-EK:lla ja yhdellä metsäerikoiskokeella, mutta äärimmäisen pölyn vuoksi kilpailunjohtaja päätti mitätöidä tulokset EK2:n osalta. Perjantain jälkeen huomioitiin siis ainoastaan ensimmäisen erikoiskokeen tulokset. Korhonen kellotti avauserikoiskokeelle seitsemänneksi nopeimman ajan jääden pohjista 3,2 sekuntia ja lähti toiseen kilpailupäivään luokan seitsemäntenä.

Lauantain aamupäivän lenkillä pöly ei haitannut kuljettajia perjantain tapaan, vaan mittasuhteet päästiin mittelemään tasavertaisissa olosuhteissa. Korhonen kellotti neljänneksi, viidenneksi ja kolmanneksi nopeimmat ajat. Tulostaulukosta Korhosen nimi löytyi viiden erikoiskokeen jälkeen sijalta neljä.

-Hyvä rytmi löytyi heti aamusta alkaen. Harmittavasti meni jarrut tuossa viidennellä pätkällä, mutta ei me siinä paljon hävitty. Huolto saa auton ihan varmasti iskuun, ja meillä on kyllä suunnitelmissa parantaa ajoa vielä iltapäivän lenkille, kommentoi hyväntuulinen Korhonen päivähuollossa.

Rautio Motorsportin mekaanikot parsivat auton kasaan päivähuollossa ja iltapäivän lenkillä laukaalaisen vauhti kiihtyi. Juha Salon kanssa tiukasti kolmannesta sijasta ajanut laukaalainen oli lopulta kisan kolmas. Vaikean kauden jälkeen Korhonen oli suoritukseen tyytyväinen.

-Toinen lenkki meni suunnitelmien mukaan. Oli hieno fiilis laskea, kun pito oli hyvä. Toiseksi viimeisellä kärsittiin vielä rengasrikko, mutta onneksi aika loppupuolella niin ei hävitty paljon. Hieno fiilis, tästä on mahtava jatkaa kesäkautta. Kiitoksia vielä Rautio Motorsportille ja kaikille hommassa mukana oleville, kommentoi Korhonen viimeiseltä siirtymältä.

Rallin voittoon ajoi Jari Huttunen ennen Lauri Joonaa. Kausi jatkuu seuraavaksi Lahdessa elokuussa.

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa