Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kallio ensikertalaisen innolla Suomen MM-ralliin

02.08.2023 / Jarno Saari

Kotimaiseen rallieliittiin nopeasti noussut Jesse Kallio on valmiina uransa ensimmäiseen Suomen MM-ralliin. 24-vuotias järvenpääläinen kilpaili alkukaudella Ruotsin MM-rallissa, josta tuloksena oli WRC3-luokan kuudes sija. Tällä kertaa tavoite on yltää luokan kärkikahinoihin.

- Aivan huikea fiilis päästä ajamaan Suomen MM-osakilpailussa, Secto Rallissa. Tästä olen haaveillut jo aivan pienestä pojasta saakka, ja tätä rallia on tullut penkalla seurattua 20 kertaa, Jesse Kallio toteaa.

Kilpailu tulee olemaan kovaa WRC3-luokassa, mutta siihen Kallio on jo ehtinyt tottua Ralli SM -sarjan puolella.

- Samat kovat nimet ovat mukana täälläkin unohtamatta ulkomaalaisia kuskeja. Virheisiin ja rengasrikkoihin ei ole varaa, jos kärkisijoille aikoo yltää. Varsinkin erikoiskokeiden toisella ajokerralla täytyy ajaa tietyt paikat maltilla, sillä tie kuluu paljon ja kivet kaivautuvat esiin.

Jesse Kallio ja kartanlukija Jussi Lindberg tiedostavat, että edessä on pitkä ja vaativa kilpailu.

- Pyrimme ajamaan ehjän kisan ja tottakai tähdätään tuloksissa mahdollisimman korkealle. Testiä päästiin ajamaan reilu sata kilsaa viime viikolla, joten sen pohjalta fiilis auton suhteen on tosi hyvä, kartturi Lindberg vahvistaa.

- Kiitos tiimi ja yhteistyökumppanit, jotka mahdollistavat kaiken tämän meille. Pyritään tekemään hieno viikonloppu unohtamatta nauttimista tästä huikeasta mahdollisuudesta, Jesse Kallio päättää.

Jyväskylän MM-ralli eli Secto Rally Finland käynnistyy torstai-iltana Jyväskylän keskustan tuntumassa ajettavalla Harjun
yleisöerikoiskokeella. Rallissa ajetaan yhteensä 22 pikataivalta ja 320 EK-kilometriä. Kilpailu päättyy sunnuntaina Jämsän Himoksella ajettavaan Power Stageen. 

Kuva: Jesse Kallio Racing 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa