Facebook Twitter Email Pinterest

Voitto ja sarjan kärkipaikka - Lauri Joonalla täydellinen lauantai Lahdessa

13.08.2023 / Anu Haapalainen

Lauri Joona ajoi kauden toiseen SM-osakilpailuvoittoonsa Future SM-rallissa Lahdessa. Ykköstilan myötä Joona nousi ykköseksi myös SM-pisteissä.

Lauri Joonan hurjat ralliviikot saivat täydellisen päätöksen lauantaina, kun sastamalalainen ajoi Lahden ympäristössä ajetun SM-rallin voittoon.

- Nyt tuntuu kyllä hyvältä! Kisa meni kaikin puolin mallikkaasti, ja voitto pääluokassa on kyllä hienoa, hehkutti Joona maalissa.

Ralli SM -kauden kuudes osakilpailu, Future SM-ralli, alkoi perjantaina, jolloin ajettiin kaksi erikoiskoetta. Yötauolle siirryttiin Joonan ja Tuukka Shemeikan johtaessa 0,1 sekunnilla ennen tiimikaveri Teemu Asunmaata. Lauantaina oli siis tiedossa kiivasta kamppailua kärkipaikasta.

- Vähän oli liukasta paikka paikoin. Urissa kun pysyy niin on hyvä, mutta heti kun lähtee ulos vähän hakemaan linjaa niin liukasta on. Huomenna pitää mennä kovaa että pysyy kyydissä, kertoi Joona perjantaina.

Lauantain neljän ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen päivähuoltoon saavuttiin konkari Juha Salon johtaessa kisaa. Jälkimmäiselle lenkille Joona päätti kiristää tahtia ja se kannatti. Jännittävän kisan ratkaisu nähtiin viimeisellä erikoiskokeella, jonka Joona vei nimiinsä lähes näytöstyyliin. Lopussa eroa kaksikon välillä oli 5,1 sekuntia Joonan hyväksi. Kolmanneksi lopputuloksissa sijoittui Roope Korhonen.

Maalissa nähtiin leveästi hymyilevä ja varsin tyytyväinen voittajakaksikko.

- Tiukka kisa eikä missään vaiheessa päästy helpolla. Parille viimeiselle lähdettiin vielä kiristämään vauhtia ja se onnistui. Kolmen joukossa meidän piti olla, jotta saataisiin hyvät lähtökohdat kauden finaaliosakilpailuun. Tuo tavoite saavutettiin, ja nyt ollaan vahvasti mukana mestaruustaistossa, hehkutti Joona kisan maalissa.

Kauden päätösosakilpailu ajetaan Kokkolassa syyskuun lopussa. Tuohon kisaan TGS Škoda Motorsport Suomi -tiimissä kilpailevalle Joonalle lankeaa aura-auton rooli, mutta se ei ainakaan etukäteen aiheuta suuria tunteita.

- Varmaan syksyn keli on ihan hyvä, joten ei niin paljon häiritse tuo ykköslähtöpaikka. Tarkkana saa kuitenkin olla. Hyvät ja jännittävät asetelmat, kun voittaja on sitten mestari. Parhaamme tehdään, että saataisiin ykköspytty kotiin!

Tulokset / SM1-luokka, Future SM-ralli:

1. LAURI JOONA - TUUKKA SHEMEIKKA 58:44,3
2. Juha Salo +5,1
3. Roope Korhonen +16,5
4. Teemu Asunmaa +30,3
5. Jari Huttunen +58,0
6. Anssi Rytkönen +2:33,9
7. Heikki Kovalainen +2:51,0

Pisteet / SM1-luokka, 6/7 osakilpailua:

1. LAURI JOONA 103
2. Jari Huttunen 100
3. Teemu Asunmaa 97
4. Juha Salo 85
5. Roope Korhonen 40
6. Niclas Grönholm 37

Kaikki tulokset ja SM-pisteet: https://www.rallism.fi/content/fi/1/10092/Tulokset.html

Kuva: Tomi Hänninen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa