Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Hokkala tyylitteli SM2-luokan voittoon - Mestaruushaaveet vielä elossa

17.08.2023 / Hokkala Racing -tiedotus

Rautio Motorsportin tiimissä kilpaileva Henri Hokkala yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa ajoivat Lahden SM osakilpailussa SM2 luokan suvereeniin voittoon.

Autoliitto Jyväskylää edustava tikkakoskelainen lähti kauden kuudenteen osakilpailuun pitkä kilpailutauko allaan. Kesätauon treenikilometrit jäivät kymmeniin mutta luottamus omaan tekemiseen ja edellisien kilpailuiden huippuvauhti antoivat odottavaiset lähtökohdat Lahden SM ralliin.
 
Future SM rallin nimellä ajettu osakilpailu starttasi Hokkalan komennossa heti perjantai-iltana kaksilla luokkapohjilla, ja yötauolle siirryttiinkin Henri ja Kimmon johtaessa kilpailua 8,4 sekunnin marginaalilla tallikaveriin Benjamin Korholaan.
 
-Hauska ajaa pitkästä aikaa rallia, vähän ajotaukoo ollut niin sopivan vauhdin sovittaminen hyvään moodiin vielä vähän hakusessa mutta ihan puhtaasti tullut. On tämä paljon parempaa täältä hytin sisäpuolelta kuin penkalta niinkuin MM rallissa, siellä yleisin lausahdus oli et meidän pitäisi olla ajamassa tai miks ei olla ajamassa niin nyt ollaan joten toivottavasti porukka seuraa, Hokkala lausui perjantain päättävän erikoiskokeen maalissa.
 
Lauantaina ajettiin 8 vaativaa erikoiskoetta, joilla oli yhteismittaa lähes 100 kilometriä. Heti alkumetrit näyttivät lauantain suunnan kun perjantaina alkanut hyvä vauhti sai jatkoa ja lopulta rallin jokaiselle kymmenelle erikoiskokeelle pohja-ajan kellottanut Keski-Suomen kaksikko voitti  luokkansa minuutin ja seitsemän sekunnin erolla ennen toista Rautio Motorsportin pisteistä ajanutta Rally3 kuljettajaa, Benjamin Korholaa.
 
-Haastavat tiet oli ja nautittiin jokaisesta metristä mitä päästiin ajamaan. Viime osakilpailun nollatulos ja sen myötä kilpakumppaneille menetetyt pisteet tulivat todella huonoon saumaan kun Jyväskylän osakilpailussa löytynyt vauhti on ollut kuitenkin melko hyvällä tasolla. Täältä otettiin kaikki mitä oli omissa käsissä, täydet SM -pisteet, voitto ja pohja-ajat. Koitettiin ajaa kovaa ja varmasti jotta saadaan kaikki hyöty talteen tulevaisuutta ajatellen. 
 
-Kiitos tiimille, yhteistyökumppaneille ja kaikille vauhdissa mukana eläville. Kokkolassa jatketaan ja siellä selviää lopullinen mitalien väri, SM Hopean Lahden osakilpailun voitolla varmistanut Hokkala päättää. 
 
Future SM rallin SM2 -luokan Top3:
1.  Henri Hokkala         1:01:43,1
2.  Benjamin Korhola      +1:07,8
3.  Henri Timonen           +3:48,2
 
SM2 luokan pistetilanne:

1. Benjamin Korhola 120
2. Henri Hokkala       104
3. Ville Ruokanen       61
4. Henri Timonen        60
5. Toni Herranen         49
 
Rallin SM kauden päättävä osakilpailu ajetaan Kokkolassa 29-30.9.2023. 
 
Kuva: Juuso Kuhanen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa