Facebook Twitter Email Pinterest

Jooa Iivarilta yllätysveto Ralli SM:n päätökseen Kokkolaan

25.09.2023 / Jani Seppälä / Jooa Iivarin tiedotus

Korpilahden UA:n 18-vuotias Jooa Iivari, kartturinaan Jaakko Jäntti (OUA) starttaa perjantaina käynnistyvään Ralli SM:n kauden päätöskilpailuun itselleen uudessa tilanteessa. Normaalisti Iivari on ajanut Ralli SM:ssä omalla Ford Fiesta Rally4:lla SM3-luokassa, mutta tällä kertaa samaan luokkaan startataankin Renault Clio:lla.

Kyseessä on Toni Gardemeisterin pyörittämän TGS:n ajokki, jollaisilla esimerkiksi Toyotan nuoret japanilaisvalmennettavat ovat ajaneet hyviä tuloksia kahden kauden aikana. Iivari otti tuntumaa ajokkiin kilpailuviikon maanantaina Savitaipaleella.

- Kyllähän Clio tuntui heti mieleiseltä. En tiedä kumpi on autona nopeampi, Ford vai Renault, mutta Clio oli heti helpompi viedä ja istui kouraan mieleisesti.
 
Kilsoja kertyi testissä noin 60km, siinä pääsi hyvin sinuiksi auton kanssa. Kyydissä kävivät istumassa Mika Rampanen ja Harri Minkkinen, joilla on kyydistäni aiempaakin kokemusta ja kyllä molemmilla oli suut messingillä, kuskista nyt puhumattakaan. On ihme ettei näitä autoja ole Suomessa enempää ralleissa, fiilistelee Iivari.
 
Ralli SM:ssä kausi on sujunut suorastaan synkeästi, pääasiassa tekniikan kanssa on ollut monenlaisia haasteita. Kisakilometrejä muista kilpailuista on alkusyksyyn onneksi saatu kerrytettyä tallista löytyvällä Honda Civic Type R:llä.
 
- Tänä vuonna kilpailukilometrit on tosiaan jäänyt aika vähiin, jonka vuoksi ollaan yritetty parhaamme mukaan kerätä kilpailukilometreja näin syksystä. 
 
- Yhtäkään SM-Rallia ei olla vielä päästy tänä vuonna maaliin, lähinnä teknisten syiden takia ja yksi kisa jäi itse asiassa kokonaan väliin. Mutta Kokkolassa toivottavasti nähdään maalilippu, sijoitus menee sen mukaan, parhaani tietenkin yritän, kertoo Jooa.
 
SM Kokkola Ralli sisältää kaikkiaan 105 erikoiskoekilometriä ja yksitoista erikoiskoetta, kolme perjantaina ja loput kahdeksan lauantaina.
 
Kilpailun lähtöpaikka sijaitsee Kokkolan Tapahtumapuiston alueella jossa startataan perjantaina klo 18:18, kun yleisöerikoiskoe aivan huoltoalueen välittömässä läheisyydessä käynnistyy. 
 
Kauden huipentavaan lauantaihin startataan klo 10:01 Kokkolan kävelykadun Purjeelta ja lauantain erikoiskokeiden jälkeen kilpailussa palkittavat saapuvat samaan paikkaan noin klo 21:30 illalla. Kilpailun seuraamiseen tärkeimmät tulos- ja seurantalinkit, sekä nettilähetyslinkki löytyvät Ralli SM:n kotisivuilta.
 
Kuva: Matti Viinikainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa