Facebook Twitter Email Pinterest

Viljami Salminen ponnahtaa SM4-luokkaan Kokkolassa

26.09.2023 / Jani Seppälä / Viljami Salminen Rally Team tiedotus

Viljami Salminen (SaloUA) - Topi Kärpijoki (RaisUA) tekevät SM Kokkola Rallissa harppauksen Nuorten SM:stä yleisen puolelle SM4-luokkaan. Näin nuottivauhtia ja sen kehittymistä päästään vertauttamaan jo tällä kaudella, kun tavoitteena on ensi kausi ajaa SM4-luokassa. Kausi Nuorten SM:n puolella oli hyvin tapahtumarikas, mutta hyvä vauhti ei siirtynyt tuloksina pistesarakkeeseen.

Vastikään 17 vuotta täyttänyt Viljami lähtee Kokkolaan maltillista intoa huokuen.
 
- Nuottia on treenattu jonkin verran mitä ollaan ehditty ja muita nuottikisoja on ajeltu jo muutamia. Vielä on nuotissa paljon tekemistä ja ajan sekä tekemisen kautta se kyllä kehittyy.
 
Salmisen vauhti on nuotittomissa kisoissa parhaimmillaan ollut kärkivauhti, mutta välillä on vauhtia ollut liikaakin ja menty ulos, välillä taasen on tekniikan kanssakin kipuiltu. Mahdollisuudet ja odotukset oman menestyksen osalta ovat realistisen maltilliset.
 
- Jos paljon paiskitaan töitä nuotin edistämiseen, niin eiköhän ensi vuonna pystytä jo joissain ralleissa vauhtia väläyttämään. Viimeistään 2025 kaudella jos pystyisi ajamaan vaikka mestaruudesta, niin se olisi mahtavaa. Ensi kaudellakin tietenkin lähdetään kärkisijat tähtäimessä, mutta töitä pitää tehdä kovasti, jotta pystytään niitä saavuttamaan. Asiaa helpottaa kun on ajokortti taskussa, niin on nuottiakin helpompi lähteä treenaamaan ja onhan se toki mukavampaa kun saa kisoissakin itse määrittää millä tahdilla nuotittaa.
 
Nuoren kuljettajan unelmat rallin, sekä siviilielämänkin puolella ovat hyvinkin selkeästi ajamiseen liittyviä ja muiden harrastusten kautta saadaan lisäenergiaa ajamiseen.
 
- Opiskelen logistiikka-alaa ja toiveena olisi, että jo ensi vuonna valmistuisin kuorma-auton kuljettajaksi. Rallien lisäksi harrastuspuolella löytyy kuntosalilla käyntiä. Rallin osalta jalat maassa mennään eteenpäin. Kolme vuotta lajin parissa on oltu, mutta sellaisena viiden vuoden päästä visiona on, jos saisi kiertää Rally3-autolla SM-sarjaa, sekä muitakin kisoja niin se olisi kyllä hienoa. Aikaa on vielä paljon ja askel askeleelta mennään eteenpäin. Tietenkin tukijoiltakin vaaditaan siinä vaiheessa enemmän tavoitteen toteutumiseen, kuten tietysti omakin panos kasvaa suhteellisesti, tarinoi Salminen.
 
Kokkolaan ei siis suunnata soitellen sotaan, vaan maltillisesti ja kehittyminen mielessä. Salminen - Kärpijoki kaksikko starttaa Ford Fiestallaan perjantaina alkavaan ralliin 47 numerolla.
 
SM Kokkola Ralli rallissa oppia tarjoilee 105 erikoiskoekilometriä ja yksitoista erikoiskoetta, kolme perjantaina ja loput kahdeksan lauantaina. Kilpailun lähtöpaikka sijaitsee Kokkolan Tapahtumapuiston alueella, jossa startataan perjantaina klo 18:18, kun yleisöerikoiskoe aivan huoltoalueen välittömässä läheisyydessä käynnistyy.
 
SM-kauden viimeiseen lauantaihin startataan klo 10:01 Kokkolan kävelykadun Purjeelta ja lauantain erikoiskokeiden jälkeen kilpailussa palkittavat saapuvat samaan paikkaan noin klo 21:30 illalla. Kilpailun seuraamiseen tärkeimmät tulos- ja seurantalinkit, sekä nettilähetyslinkki löytyvät Ralli SM:n kotisivuilta.
 
Viljami Salminen Rally Team löytyy sähköisen median kanavilla Facebookista, Instagramista, sekä Youtubesta.
 
Kuva: Viljami Salminen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa