Facebook Twitter Email Pinterest

Korhonen jälleen hyvässä vauhdissa, rengasrikko vei sijoituksen

02.10.2023 / Rautio Motorsport

Rallin SM-sarja saatiin viikonloppuna päätökseen Kokkolassa. Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka ajoivat SM1-luokassa sijalle kuusi, mutta mahdollisuudet olivat jälleen paljon parempaankin.

Ralli alkoi perjantaina kahteen kertaan ajetulla yleisöerikoiskokeella ja yhdellä metsäerikoiskokeella Lohtajan suunnalla. Avauspäivän jälkeen Korhosen nimi löytyi tulosluettelosta sijalta neljä, reilut kuusi sekuntia kärkeä perässä.

- Tuli pari ”liippiä” ja yksi turha nosto. Outoa ajaa taas pimeässä, mutta koitetaan parantaa huomenna, suunnitteli Korhonen avauspäivän jälkeen.

Lauantaina ajettiin osin kovassa sateessa ja päivän viimeiset erikoiskokeet pimeän aikaan, joten haastetta riitti. Korhosen vauhti kiihtyi ja rallin edetessä sijoitus nousi jo toiseksi, kunnes toiseksi viimeisellä erikoiskokeella alkoivat ongelmat. Pyörähdys ja rengasrikko pudottivat laukaalaisen lopulta kuudenneksi.

-Isosta vesilätäköstä tuli vedet tuulilasille ja lähdettiin spinnaamaan. Siinä pyörittiin sitten hetki ja samassa meni rengas. Viimeisellä tuli sitten vielä lisää ongelmia, kun pitkällä suoralla alkoi rengas tyhjentyä hiljalleen ja se oli pakko vaihtaa. Olihan tämä aika tahmea ralli. Pari pätkää tuli kuten pitääkin ja niiden ansiosta noustiin toiseksi. Lopussa päätettiin vielä yrittää kärkeen, mutta tällä kertaa se ei kantanut, kommentoi pettynyt Korhonen rallin maalissa.

Rautio Motorsportin tukemista kuljettajista Juha Salo päätti upean ralli SM-uransa ajamalla voittoon Kokkolassa yhdessä kartanlukijansa Kristian Temosen kanssa. SM2-luokan mestariksi ajoivat Benjamin Korhola ja Pekka Kelander. Tiimimestaruuspisteissä Rautio Motorsport saavutti hopeaa.

SM1-luokan Suomen mestaruuden vei Alavuden Teemu Asunmaa.

Kuva: Hannu Rainamo 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa