Facebook Twitter Email Pinterest

Kotimaan rallikausi päättyy lauantaina Hartolassa

17.10.2023 / Jari-Pekka Ralli -tiedotus / Jani Seppälä

Hartolassa ajettava Jari-Pekka Ralli saa kunnian päättää kotimaisen rallikauden tulevana lauantaina. Heinolan Urheiluautoilijoiden järjestämä ralli keräsi kaikkiaan 106 ilmoittautunutta autokuntaa, joista osa saapuu paikalle kaukaa maailmalta.

Kilpailuformaatti on tänä syksynä hieman erilainen, ajettavana on vain kaksi erillistä erikoiskoetta, joista kumpainenkin ajetaan kahdesti. Kaikkiaan ajettavaa on siis neljä erikoiskoetta ja niillä mittaa yhteensä noin 47 kilometriä.
 
Vannoutuneille rallifaneille Mynnilän ja Lahdenpohjan seutuvilla ajettavat erikoiskokeet luovat mielikuvan perinteikkäistä pikataipaleista joita on MM-ralleissakin ajettu.
 
Nuottiluokkien kilpailijat (55 kpl) aloittavat reitin nuotituksen kilpailupäivän aamuna klo 8. Kilpailukeskuksena toimii jo tutusti liikenneasema Jari-Pekka, jonka piha-alueelta startataan kohti ensimmäistä erikoiskoetta klo 12, samaan paikkaan huoltoon saavutaan kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen noin klo 13:45. Kilpailukeskuksen alueelle maaliin ensimmäisiä reitin onnistuneesti suorittaneita odotetaan saapuvaksi noin klo 16:15.
 
Kilpailun eittämättä tunnetuin nimi löytyy kartanlukijoiden joukosta, kun MM-sarjassakin menestystä nauttinut Mikko Hirvonen lähtee poikansa Roopen kyytiin nautiskelemaan rallin hurmasta. 
 
Ykkösohjaajien nimilistalta löytyy useita nimiä jotka olivat tänä vuonna omissa luokissaan SM-rallien kärkijoukossa, SM3-luokan pronssimies Nico Valkonen on tällä kertaa haalinut alleen kaksi vetävää pyörää lisää ja matkassa ollaan nelivetoisella VW Polo R-Lite-autolla. "Vakioautoilla" ajettavasta SM4-luokasta tuttuja nimiä ovat Ville Vatanen, pronssimies Jose Kangas, Joonas Ojala. SM4-luokan tämän vuoden mestari Tuukka Kauppinen puolestaan on mukana pykälää tehokkaamman luokan kalustolla ja ottaa jo ensi vuodeksi tuntumaa SM3-luokkaa varten. Vertailuaikoja tarjoilee luokan kärkikuljettajiin tällä kaudella kuulunut Leevi Lassila.
 
Kun siirrytään F-ryhmän ajokkien puolelle tulee vastaan nopeasti autourheilun moniottelija Vesa Hirvonen, takavuosien F-Cupin mestari Jere Rekola, sekä elokuisessa kotimaan MM-rallissa rajun ulosajon Myhinpäässä ajanut Kristian Nieminen. Nieminen tekee ns. paluun menneisyyteen ja nelivetoisesta turbo-ajokista perinteiseen takavetoiseen Toyota Starletiin.
 
Hartolassa kamppaillaan myös Kaakkois-Suomen aluemestaruuspisteistä ja monelle kuljettajaparille kauden kolmannet pisteet ovatkin nyt hakusessa aluemestaruusmitaliin. Kuten aina, on Jari-Pekka Rallissa nytkin hyvä määrä järjestävän seuran, sekä lähialueiden kuljettajia mukana.
 
Lähialueen kuljettajaksi ei kuitenkaan luokitella numerolla 1 starttaavaa autokuntaa Rakan Al-Rashed (Saudi-Arabia) - Hugo Magalhães (Portugal). Kaksikon ajokkina on lievestuoreelaisen kilpatallin, Printsportin ilmoittama Skoda Fabia RS Rally2. Kolme vuotta sitten kaksikko ajoi Hartolassa myöskin ja silloin komeasti koko kisan kakkoseksi. Muita kansallisuuksia kilpailussa ovat Ruotsi ja Kreikka.
 
Kilpailusää lauantaina on ennusteiden mukaan yöpakkasen jäljiltä raikas, mutta kuitenkin jonkin verran plussan puolella ja aurinkoinen. Rallipakettien myynti alkaa kilpailupäivän aamuna kello 8, Heinolassa, Vierumäellä, Sysmässä sekä Hartolassa. Myyntipaikat ja hinnat löytyvät Heinolan UA:n nettisivulta, sekä Jari-Pekka Rallin sosiaalisen median kanavilta Facebookista ja Instagramista. Rallipakettia myydään myös erikoiskokeiden varrella.
 
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa