Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin MM-sarjan kalenteri 2024 on julkaistu – Secto Rally Finland ajetaan tuttuun tapaan elokuun alussa

20.10.2023 / Secto Automotive Rally Finland / Viestintä

Rallin MM-sarjan kilpailukalenteri vuodelle 2024 on julkaistu. Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland sijoittuu jälleen elokuun alkuun. Kauden aikana ajetaan yhteensä 13 kilpailua.

Tulevalla kaudella rallin MM-sarjassa on 13 kiehtovaa kohdetta neljässä eri maanosassa. Kilpailukalenteri tarjoaa täydellisen sekoituksen perinteitä ja uudistuksia.

Kauden uutuuksiin kuuluvat Latvian MM-ralli, Puolan palaaminen kilpailukalenteriin sekä Kenian MM-rallin siirtyminen kesäkuulta maaliskuulle.

MM-sarjan uusi tulokas on heinäkuun 18.-21. päivä ajettava Tet Rally Latvia. Ralli sijoittuu eloisaan etelärannikkokaupunkiin Liepājaan.

Lisäksi rallin MM-sarja palaa Puolaan 27.-30. kesäkuuta ensimmäistä kertaa vuoden 2017 jälkeen. Puolan salamannopeat soratiet lupaavat jännittävän spektaakkelin, jota maan innokas fanikunta vain vahvistaa entisestään.

Merkittävä muutos tapahtuu myös Safari Rally Kenian suhteen, joka palaa perinteisempään ajankohtaan kesäkuulta maaliskuulle. Pääsiäisviikonloppuna 28.-31.3. ajettava Kenian MM-ralli tarjoaa vielä ankaramman testin, koska se osuu samoihin aikoihin Naivashan sadekauden alkamisen kanssa.

”Odotamme innolla uutta toiminnantäyteistä kautta vuonna 2024 kalenterilla, joka ei vain juhli arvostettuja perinteitämme, vaan vie meidät myös kohti jännittävää tulevaisuutta”, toteaa MM-sarjan promootioyhtiön toimitusjohtaja Jona Siebel.

”Paluumme Puolaan ja debyyttimme Latviassa korostavat sitoutumistamme tarjota tuoreita ja jännittäviä MM-rallikokemuksia sekä faneille että kilpailijoille”, Siebel jatkaa.

Secto Rally Finland pysyy tutulla paikallaan

Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland ajetaan jälleen Jyväskylän ja Keski-Suomen sorateillä elokuussa. Vauhdikas ralliviikonloppu sijoittuu tuttuun tapaan elokuun ensimmäiseen viikonloppuun 1.-4. päivä. Itse ralli alkaa torstaina, mutta tämän vuoden tapaan upea seremoniallinen lähtö polkaisee Secto Rally Finlandin käyntiin jo keskiviikkoiltana Jyväskylässä.

“Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Secto Rally Finland ajetaan perinteiseen tapaan elokuun alussa. Ensi kesänä Jyväskylässä onkin Hevosvoimien Superviikko, kun rallin lisäksi 100-vuotista juhlapäiväänsä viettävät Kuninkuusravit järjestetään Jyväskylässä. Kuninkuusravit eli “Kunkkarit” järjestetään Killerillä 26.-28.7.2024 eli viikko ennen Secto Rally Finlandia. On mahtavaa toivottaa Jyväskylään ensi kesänä tervetulleeksi kaikki hevosvoimista kiinnostuneet” sanoo Secto Rally Finlandin promoottori Tiina Lehmonen.

Rallin MM-sarjan kilpailukalenteri 2024

  1. Monte-Carlo 25.-28.1
  2. Ruotsi 15.-18.2.
  3. Kenia 28.-31.3.
  4. Kroatia 18.-21.4.
  5. Portugali 9.-12.5.
  6. Italia 30.5.-2.6.
  7. Puola 27.-30.6.
  8. Latvia 18.-21.7.
  9. Secto Rally Finland 1.-4.8.
  10. Kreikka 5.-8.9.
  11. Chile 26.-29.9.
  12. Keski-Eurooppa 31.10.-3.11.
  13. Japani 21.-24.11.

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa