Facebook Twitter Email Pinterest

Jooa Iivari siirtyy nelivetokalustoon ja SM2-luokkaan

25.11.2023 / Jani Seppälä / Jooa Iivarin tiedotus

Korpilahden UA:n 18-vuotias Jooa Iivari ottaa kaudella 2024 askeleen kohti SM-sarjan nopeimpia luokkia, kun tulevaan kauteen noustaan toiseksi korkeimpaan luokkaan, eli SM2-luokkaan. Riihimäeltä tammikuussa starttaavaan Ralli SM-kauteen lähdetään Asunmaa Racingin nelivetoisen Renault Clio Rally3:sen ohjaimissa. Kartanlukijaksi vierelle lähtee jo kuluneella kaudella tutuksi tullut kokenut Jaakko Jäntti.

- Tässä kohtaa ei ole sellaisia isoja menestyspaineita eikä tarkkoja tavoitteita asetettu, minulle uusi luokka, uusi kalusto, eikä tässä kohtaa oikein ole edes tietoa ketä muita luokkaan tarkalleen lähtee ajamaan. Tietenkin siitä lähdetään, että vauhti kehittyisi kokemuksen kasvaessa. Aiempaa kokemusta nelivedosta on vielä verrattain vähän, mutta sen kokeilun pohjalta neliveto tuntui itselle loogiselta.
 
- Syksyllä ajettiin kauden päätöskisassa SM3-luokassa TGS:n Renault Clio Rally4:lla, joka on kaksivetoinen ja se tuntui varsin kilpailukykyiseltä. Uskon että autosta ei homma jää nyt nelivedoissakaan kiinni. Kyllä tässä vähän tuntuu kuin joulua odottaisi, sen verran innolla uutta kautta jo odotetaan, tuumailee Iivari.
 
Kausi 2023 oli kaikkiaan melko kaksijakoinen, kauden kahdeksan ensimmäistä starttia toivat mukanaan pelkästään keskeytyksiä, yhdeksän viimeisintä starttia toivatkin sitten pääasiassa palkintosijoja ja vain yhden keskeytyksen.
 
Kauden mittaan ennätettiin siis kerryttää kaikkiaan 17 starttia niin Ralli SM:n, F-Cupin kuin muidenkin kansallisten kilpailujen parissa. Ajokkeina kauden aikana toimivat kaksivetoiset Ford Fiesta Rally4, Honda Civic Type-R, sekä Renault Clio Rally4.
 
- Kauden alkupuoli oli todellakin haasteellinen ja monasti homma jäi kesken jo ennen kuin oltiin päästy oikeastaan edes vielä kunnolla vauhtiinkaan. Loppukausi taasen sujuikin aivan kelvollisesti ja tärkeitä kisakilometrejä alkoi taas kertyä, niiden myötä itseluottamus ja vauhti taas nousevat ja niitähän lajissa pärjätäkseen tarvitaan. Isot kiitokset on tukijoille annettava, että vaikeuksien keskelläkään ei hylätty ja ensi vuodeksi saadaan mukaan uusiakin tukijoita, kiittelee Iivari.
 
Kuva: Milla Mikkola

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa