Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Kalliolle nelossijan pisteet tahmeasta Tunturista

04.02.2024 / Jarno Saari

Rovaniemen maineikas Arctic Lapland Ralli ei tarjonnut Jesse Kalliolle suuria onnistumisen tunteita, sillä lupaavan alun jälkeen kilpailun loppuosa oli vaikeuksien sävyttämä.

Alkupätkillä Kallio ja kartanlukija Jarno Ottman olivat toisena tiivisvauhtisessa SM2-luokassa, mutta neljäs erikoiskoe toi eteen ylimääräisiä hidasteita.

- Lumipenkkaan osuminen heitti lumet keulaan ja tuulilasille. Harmillisesti moottorin veto hyytyi, kun ilmanputsari meni tukkoon. Jouduin pysähtymään pätkällä ja aikaa hukkui yli kolme minuuttia.

Avauspäivän jälkeen järvenpääläinen Ford Fiesta Rally3 -kuski oli luokassaan kuudentena.

Toinen kisapäivä sujui Kallion autokunnan osalta tahmeasti, kun lähes jokaisella pikataipaleella kohdalle osui ongelmia.

- Rengasvalinta oli erilainen muihin kärkikuskeihin verrattuna. Lisäksi spinnaus hitaassa mutkassa vei aikaa ja rallin lopulla auton kulkupuoli tuntui aika tukkoiselta.

Jesse Kallion sijoitus maalissa oli SM2-luokan viides, mutta saldona oli neljänneksi korkeimmat sarjapisteet, koska edelle sijoittui yksi ulkolainen Junioreiden MM-sarjan kilpailija.

- Odotukset olivat korkeammalla, mutta ongelmien keskellä jäimme vähän aseettomaksi. Ennen seuraavaa osakilpailua täytyy käydä kilpurin tekniikkaa huolella läpi, sarjapisteissä kolmantena oleva Kallio summasi.

Ralli SM -kausi jatkuu Tuuri Rallin merkeissä 8.-9. maaliskuuta.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa