Facebook Twitter Email Pinterest

Aatu Hakalehto kultajahtiin Seinäjoelle – “Ei himmailla”

24.09.2025 / Aatu Hakalehdon tiedotus

Ahveniston Autourheilijoita edustava Aatu Hakalehto lähtee SM3-luokan sarjakärkenä Seinäjoella ajettavaan Ralli SM -sarjan päätösosakilpailuun.

Tämän vuoden Flying Finn Future Star -voittaja Aatu Hakalehto dominoi rallin SM-sarjan edellistä osakilpailua Lahdessa ja siirtyi voittonsa myötä SM3-luokan pisteykköseksi ennen kauden päätöstä. Lahden osakilpailun jälkeen Hakalehto ja kartturi Joonas Ojala kävivät ottamassa tuntumaa italialaiseen kestopäällysteeseen. Uran ensimmäinen asfalttiralli sujui upeasti, tuloksena kolme pohja-aikaa ja luokan kakkossija.

Pohjalaisille sorateille kaksikko suuntaa onnistuneiden testien kautta.

- ⁠Ajoimme sunnuntaina kilpailuun valmistavan testin, kaikki vaikutti toimivan hyvin, kertoo Hakalehto.

Perjantaina käynnistyvässä SM Seinäjoki Rallissa ajetaan yhteensä yhdeksän erikoiskoetta, kolme perjantai-iltana ja kuusi lauantaina. Suurin osa erikoiskokeista on kuulunut myös aiempina vuosina Pohjanmaa Rallien reitteihin, mutta onpa reittimestari löytänyt mukaan tälle vuodelle myös aivan uusiakin tieosuuksia.

- Seinäjoen reitti vaikuttaa tänä vuonna hienolta ja monipuoliselta. Varmasti hienoa ja vaihtelevaa tiestöä, ennakoi Hakalehto tulevaa reittiä.

Kauden päätösosakilpailussa on jaossa korotetut SM-pisteet. SM3-luokassa on sattunut ja tapahtunut koko kauden ajan, joten varmistelemaan Co-Motorsport -tiimissä kilpailevat Hakalehto ja Ojala eivät lähde.

- ⁠Tietysti pitää pystyä suorittamaan hyvällä tasolla ja tarkoituksena ei ole himmailla. Kilpailun mukana on mentävä ja tehtävä ratkaisuja sen mukaan, kertoo Hakalehto.

Pisteet kauden päätösosakilpailuun lähdettäessä / SM3-luokka
1. Aatu Hakalehto AAU 99
; 2. Joni Korhonen K-KUA 87; 3. Niko Kalmi MhMK 86; 4. Jarkko Nikara SaaUA 75; 5. Petri Gullans KankUA 46

Ilmoittautuneiden lista, aikataulu ja tulosseuranta löytyvät osoitteesta rallism.fi.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa