Jose Kangas innolla SM3-debyyttiinsä Riihimäen SM-ralliin
23.02.2026 / Jani Seppälä / Jose Kangas Racing tiedotus
Lammin Urheiluautoilijoita edustava Jose Kangas käynnistää rallikautensa tulevana viikonloppuna SM Auto Sorsa Riihimäki-rallissa. Ensimmäistä kilpailua SM3-luokassa Ford Fiesta Rally4:lla on odotettu tiiviisti ja testikilometrejä pyritty kerryttämään alle riittävästi. Sijoitustavoitteita ei niinkään debyyttiin aseteta, vaan tähtäin on kisavauhtisten kilometrien kerryttämisessä.
Kaudella 2023 SM4-luokassa pronssia napannut Kangas roikkui viime kaudella SM4-luokan mitalitaisteluissa aivan loppuvaiheille, kauden pari viimeistä kilpailua eivät tuottaneet pistepottiin kasvua ja harmillisesti kauden päätöskilpailussa Seinäjoella vielä kohtaloksi koitui kaato. Talvitauon aikana ajatus vakioautoista kovempivauhtiseen SM3-luokkaan noususta virisi kaiken aikaa voimakkaammaksi ja sopivan ajokin löydyttyä ensimmäisiä testejä ajokilla päästiin maistelemaan pian vuodenvaihteen jälkeen.
Kauden alku oli kuitenkin jo lähes ovella ja varusmiespalvelustaan suorittava Kangas taustajoukkoineen asetti realistisen tavoitteen avata kausi vasta kauden kolmannesta osakilpailusta, eli Riihimäeltä. Testikilometreistä onkin ollut apua, kun ajokin tekniikkaa on perehdytty, sekä samalla ajoteknisiä asioita pyritty saamaan kuljettajan selkärankaan iskostuvaksi. Kanta-Hämeen erinomaisille rallitiestöille Kangas suuntaa kartanlukijansa Teemu Sillanpään (EPUA) kanssa innoissaan pitkän odotuksen jälkeen.
- Tässä onkin varsin mukava puolentoista viikon loma rallia varten kun täytyy lomia käyttää pois. Alkutalven aikana on saatu kohtuullisen kivasti jo testikilometrejä alle ja ajokkiin tottuminen on sujunut suhteellisen helposti. Lopullisesti ajoteknisten asioiden selkärankaan iskostuminen muotoutuu sitten kilpailemalla. Testeissä tie tulee aina tutuksi, eikä sellaisia yllättäviä pidonvaihteluita tai tilanteita niinkään muodostu, niissä sen useimmin näkee onko ajokki jo täysin sisäistetty, toteaa Kangas.
Muutaman viikon päästä 20-vuotispäiviään viettävä Kangas on Riihimäellä kilpaillut pari kertaa aiemminkin, sen verran on kuitenkin kotoa Lammilta reitille matkaa ettei aivan sentään kotikilpailusta voida kuitenkaan puhua, vaikka Kanta-Hämeessä ajetaankin. Vertailupohjan muodostaminen kilpakumppaneihin tapahtuu siis sikäli samalta viivalta.
-14 autokuntaa on kaikkiaan luokkaamme ilmoittautuneena. Jos mietin että pistejohdossa on Roope Hirvonen, jonka kanssa viime kaudella ajettiin samoja sijoituksia SM4-luokassa, sekä sitten vastaavasti taas nollan pisteen kerhossa on SM4:n viime kauden mestari Lauri Halonen, niin siinä on tavallaan ääripäät jos homma alkaa uudessa luokassa hyvin, tai jos kovin vastustaa.
Mukana on myös ihan mielenkiintoisia nimiä ulkomailta, joten kiva on päästä nyt lumilla vielä ottamaan vertailukohtia vauhdista kesälle. Toivon että kisa alkaa hyvin ja saisin sellaisella hyvällä fiiliksellä sen myötä vietyä kisan maaliin asti. On tässä hyvällä tavalla hieman jo perhosia vatsassa kisaa odotellessa.
Riihimäellä reitti sisältää kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteismitaksi on kilpailun säännöissä mainittu 102 kilometriä. Ensimmäinen kilpailija starttaa Riihimäen keskustasta Kauppakadulta matkaan lauantaina 28.2. klo 10:31 aikaan. Reitti suuntautuu Riihimäeltä Lopen sekä Hausjärven suuntiin. Päivän aikana käydään kahdesti huollossa Riihimäellä Mattilan teollisuusalueella, kilpailukeskuksena toimivan Auto Sorsan lähiympäristössä. Myös kilpailun maali on Auto Sorsalla, johon ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan saapuvaksi noin klo 18:15 aikaan.
Kilpailun tuloksiin, sekä väliaika- ja gps-seurantaan linkit löytyvät kootusti Ralli SM:n nettisivulta.