Henri Altomaa valmiina kamppailemaan rallin SM2-luokassa
26.02.2026 / Aija Parm / Altomaa Racing
Tammikuussa alkaneeseen Rallin SM-kauteen saadaan nyt Henri Altomaa mukaan taistelemaan SM2-luokan mestaruuspisteistä. Valmiina karkeloihin ovat sekä Altomaa että auto, Ford Fiesta Rally3.
Uuden auton kanssa on tehty tuttavuutta tallilla ja testatessa. ”Auto oli varsin hyvä jo tullessaan, mutta pieniä muutoksia siihen on tehty”, kertoo Altomaa. Tuntumaa auton ajokäyttäytymiseen on haettu testipätkillä, ja vaikuttaa siltä, että kuljettaja ja auto ovat sinut toistensa kanssa.
Altomaan taustasta automekaanikkona ja autoinsinöörinä on ollut suurta hyötyä etenkin nyt, kun autoa tehdään itse. Tekeminen ei käytännössä olisi mahdollista, jos ei ymmärtäisi moottorin ja alustan sielunelämää. Mukana autosta huolehtimassa on muitakin alan osaajia, ja lähipiiri tukee ralliharrastajaa kukin tavallaan.
Riihimäen SM-rallissa Altomaan käsissä ensimmäistä kertaa nähtävä Ford Fiesta Rally3 on aiemmin kilpaillut Italiassa kolmesti, joista yhden kisan ajoi eestiläinen Romet Jürgenson. Auton edellinen omistaja, Oreste Milani,osallistui autolla kahden Italiassa ajamansa kilpailun lisäksi myös Ruotsin MM-ralliin vuonna 2024.
”On tosi hienoa päästä taas kisaamaan! Viime kausi loppui minulta harmillisesti ihan kesken, mutta nyt saan balsamia haavoihin” Altomaa toteaa, ja jatkaa: ”Parempi kai olla leijumatta liikaa etukäteen. Mutta se on ainakin varmaa, että ajohaluja ja voitonnälkää löytyy!”
Riihimäen tiestö on vaihtelevaa ja moninpuolista. ”Se sopii meille hyvin. Kisaan lähdetään innolla ja hyvällä mielellä”, tiivistää Altomaa kisaa edeltävän tunnelman.
Altomaan rallitaipaletta voit seurata myös sosiaalisessa mediassa
IG: henrialtomaa FB: Henri Altomaa Tiktok: henri.altomaa Youtube: HenriAltomaa