Henri Altomaa tyytyväinen Riihimäen SM-rallin tulokseen: "Vauhti on tallessa"
01.03.2026 / Aija Parm / Altomaa Racing
”Olihan päivä! Tuntuu tosi hienolta, että päästiin näin hienoon tulokseen heti ekassa kisassa pitkän tauon jälkeen!” Ilo näkyy kasvoiltakin, kun Henri Altomaa kertaa kilpailun tapahtumia. Ensimmäisellä neljällä erikoiskokeella Altomaa ajoi SM2-luokan toiseksi parhaimman ajan. Edellä oli näillä pätkillä aina sama mies; Kanta Yanaguida, johon eroa oli nelosen jälkeen kertynyt yhteensä 3,8 sekuntia.
Viidennellä erikoiskokeella ero kasvoi 9,2 sekunnilla. ”Spinnattiin. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaan päästiin saman tien jatkamaan matkaa. Harmittaahan se silti – spinnaus maksoi voiton”, Altomaa kertoo. Kuudennella pikataipaleella palattiin ruotuun, ja eroa johdossa olevaan Yanaguidaan jäi taas vain 0,2 sekuntia.
Päivän – ja kauden – ensimmäisen pohja-aikansa Altomaa ajoi yleisöerikoiskokeella Messupuistossa. Mainio vauhti jatkui vielä EK8:lla kärkisijalle, ja luokkajohdossa oleva Yanaguida jäi Altomaalle 3,2 sekuntia.
Kilpailun viimeinen, 22,92 kilometriä pitkä Ojajärven erikoiskoe päättyi sekin Altomaan pohja-aikaan. ”Jossittelulle on hiukan tilaa, koska meidän piti himmata toisen kilpailijan ulosajon ja sen varoituksen takia ja vielä uudestaan, kun yhdelle kanssakilpailijalle meidän edessä tuli konerikko ja hirmuinen savupilvi, jonka läpi ei nähnyt mitään.” Lopulta Yanaguida vei luokkavoiton viiden sekunnin erolla – lämpimät onnittelut autokunnalle!
”Täytyy kyllä sanoa, että olen tyytyväinen mies! Olisihan voitto maistunut vielä makeammalta, mutta näin on hyvä. Auto toimi hienosti, tiimi teki hyvää työtä, ja Jussin [Kärpijoki] kanssa homma toimi niin kuin pitääkin. Näiden jo mainittujen lisäksi kiitos kuuluu tietysti myös kaikille sponsoreille”, Altomaa luettelee ilonaiheitaan.
Kelirikkokaudella – rallin kevättauolla – Altomaa sanoo viettävänsä taas paljon tunteja tallilla, mutta vapaa-aikaa riittää välillä vähän muuhunkin. ”Kyllähän tämän jälkeen on entistä enemmän intoa ja voitonnälkää lähteä Imatralle kilvanajoon”, hän hymyilee.
Altomaan rallitaipaletta voit seurata myös sosiaalisessa mediassa
IG: henrialtomaa
FB: Henri Altomaa
Tiktok: henri.altomaa
Youtube: HenriAltomaa
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK