Henri Altomaan kilpailu päättyi ulosajoon kolmannella erikoiskokeella Jyväskylän SM-rallissa
14.06.2026 / Aija Parm / Altomaa Racing
Perjantaina ajetun Laajavuoren yleisöerikoiskokeen ja lauantaiaamun Moksin jälkeen Henri Altomaa oli SM2-luokassa toisena vain sekunnin kymmenyksen erolla Rio Ogataan. Altomaan ja kartturi Jussi Kärpijoen kilpailu päättyi kolmannella erikoiskokeella vauhdikkaaseen ilmalentoon ja ulosajoon.
”Ei me ihan tätä suunniteltu”, pettynyt Altomaa sanoo. ”Hyvä, että tilanne on videolla sekä ulkopuolelta että incarina. Voimme käydä virheen tarkasti läpi ja oppia, ettei samanlaista mokaa tehdä uudestaan.”
Ennen ulosajoa kisa oli alkanut hyvin. Ensimmäisellä erikoiskokeella Altomaa ajoi toiseksi parhaan ajan – saman kuin kilpakumppani Kanta Yanaguida – jääden Rio Ogatalle 1,4 sekuntia. Moksissa Altomaa ajoi pohja-ajan ja kuroi eron Ogataan 0,1 sekuntiin.
”Harmittaa. Onneksi Jussi ja minä olemme ehjiä. Eiköhän me autokin saada vielä naputeltua ajokuntoon. Siinäkin meillä oli tuuria, että seuraava kisa on vasta elokuussa, joten meillä on kaksi kuukautta aikaa niellä pettymys ja saada auto takaisin henkiin”, Altomaa sanoo.
”Olen pahoillani yhteistyökumppaneiden puolesta ja samalla kiitollinen siitä, että he ovat tässäkin tilanteessa tukenani”, Altomaa kiittelee. Kiteellä laitetaan taas kypärät päähän ja katsotaan eteenpäin.
Altomaan rallitaipaletta voit seurata myös sosiaalisessa mediassa
IG: henrialtomaa FB: Henri Altomaa Tiktok: henri.altomaa Youtube: HenriAltomaa