Facebook Twitter Email Pinterest

Skoda Motorsport Suomen Esapekka Lappi väänsi tiukasti voitosta Jyväskylässä

14.06.2026 / Škoda Motorsport Suomi

Škoda Motorsport Suomen kaksikko Esapekka Lappi – Enni Mälkönen väänsi tiukasti kilpailun voitosta SM Jyväskylä Rallissa. Ensimmäisenä autona lauantain reitille startannut SM1-luokan kärkipari oli sekuntitaistossa voitosta läpi kilpailun, mutta taipui olosuhteiden myötävaikutuksella lopulta toiseksi, Mikko Heikkilän autokunnan täydentäessä podiumia kolmostilalla. Lauri Halonen (Škoda Young Talent) – Niklas Heino tavoitteli SM3-luokassa jatkoa edellisen osakilpailun onnistumiselle, tuloksena tällä kertaa luokan kolmas tila.

SM Jyväskylä Ralli käynnistyi perjantaina ajetulla Laajavuoren 4-kilometrisellä yleisöerikoiskokeella, jossa kaksikko Esapekka Lappi – Enni Mälkönen avasi Škoda Fabia RS Rally2:llaan kisansa toisiksi nopeimmalla ajalla. Pohja-aikaan nähden tappiota tuli vain marginaalisen 0,1 sekunnin erolla myös Škodalla ajaneeseen Mikko Heikkilä – Kristian Temonen -kaksikkoon.

Perjantain ajojärjestyksessä SM1-luokka starttasi noin 90 autokunnan ajettua erikoiskokeen ensin. Lauantain kuudelle erikoiskokeelle startattiin kuitenkin normaalissa järjestyksessä eli nopeimmat luokat ja sarjamenestyjät ensin. Odotettavissa ensimmäisille autoille oli tien putsausroolia, mutta Lapin autokunta onnistui silti ajamaan lauantain parilla ensimmäisellä erikoiskokeella pohjat.

Etukäteen ennakoitiin etenkin päivän kolmannesta erikoiskokeesta tulevan sangen haastava. Lappi teki kaikkensa ja ajoi pienellä tiellä fiksusti nuotituksen jäljiltä puhdistunutta linjaa myöden – se ei kisavauhdissa suinkaan ole optimaalinen linja. Tappiota pohja-aikaan tuli 7,8 sekuntia, mutta silti sitä voidaan pitää taisteluvoittona, kun vain yksi autokunta oli lopulta nopeampi.

Heikkilän autokunta taipui piirun enemmän ja kisan johdossa oli nyt virolaiskaksikko Jaspar Vaher – Rait Jansen. Seuraavalla erikoiskokeella Heikkilä ja Lappi onnistuivat kuromaan eroa vain hieman, ja viimeiselle kahdelle erikoiskokeelle lähdettiin Vaherin johdolla, Lappi toisena 4,7 sekunnin päässä ja Heikkilä 7,5 sekunnin päässä.

Lapin toiveena oli sadetta kisan loppuun ja sitä saatiinkin, mutta tällä kertaa se ei tuonut etua riittävästi. Kärkikolmikko kamppaili viimeiset kaksi erikoiskoetta varsin tasapäin, mutta erikoiskokeiden jälkeen Vaher kuitenkin ykkösenä, Lappi toisena (+5,6) ja Heikkilä kolmantena (+9,4).

Kuudennella erikoiskokeella olleelta virtuaalihidasteelta tuli vielä päivän päätteeksi aikasakkoja Vaherille ja Heikkilälle nopeusrajoituksen ylittämisestä hidasteella, joten Lapin lopullinen tappio Vaherille oli lopulta 1,6 sekuntia. Lauantain kolmannen erikoiskokeen voidaan sanoa kuitenkin olleen ajamalla kisan ratkaisupätkä. Lauri Joonan jäädessä kisan kuudenneksi, kaksikko Lappi – Mälkönen kasvatti kakkostilallaan sarjajohtoa toisena olevaan Lauri Joonaan 20 pisteeseen, kun se ennen Jyväskylää oli 12 pistettä.

SM3-luokassa Lauri Halonen ja kartanlukija Niklas Heino lähtivät Jyväskylään edellisen osakilpailun voitto tilastoissaan. Talvikaudelta saldona oli kolme keskeytystä, joten maalin ajetut kilpailut kesältä olisivat mannaa sarjatilannetta ajatellen. Luokan pistejohdossa viilettävän Roope Hirvosen aavisteltiin olevan kotikisassaan erittäin voitontahtoisena liikkeellä, eivätkä odotukset suinkaan olleet vääriä.

Hirvonen kiiruhti muilta tasaisesti karkuun heti kisan alusta alkaen, joten Halosen taistelukohteeksi jäi kamppailu kakkostilasta. Kamppailu jatkuikin Vili Hakalaa vastaan läpi päivän tiukkana muutaman sekunnin sisällä toisistaan. Viimeisen erikoiskokeen jälkeen Halosen kohtalona oli pudota kakkospaikalta kolmanneksi, niukimmalla mahdollisella tavalla eli 0,1 sekunnin erolla. Talven kolmen keskeytyksen jatkeeksi nyt on kuitenkin pistetilastossa kesältä voitto ja kolmostila eli suunta on oikea.

#1 Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2:
”Tyytyväinen täytyy olla suoritukseen ja sijoitukseen, kun vielä muistaa suhteuttaa lähtöpaikan ja kelin. Reitti oli mielestäni paras, mitä tässä SM-urallani on ollut, vaikka upea se oli edellisessä kisassa Imatrallakin. Urria vielä tuohon lopuksi, kun saatiin hyppiä poikittainkin, niin se kruunasi kyllä. Auto toimi erinomaisesti, ei mennyt kova työ hukkaan ja hyvät sarjapisteet saatiin tästä matkaan”, Lappi kertoo.

#2 Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2:
”Rengasvalinnat eivät tänään aivan osuneet. Jos rengas oli hieman kova jo päivän alkupätkilläkin, niin sade päivän lopussa ei parantanut tilannetta. Nautittiin kuitenkin ja kisa oli hieno”, Joona sanoo.

#4 Mikko Heikkilä - Kristian Temonen, Škoda Fabia RS Rally2:
”Ärsyttää tietenkin hieman, kun ei aivan pystytty viimeistä vauhdinripausta kaivamaan. Makea kisa kuitenkin kaikkineen, hyvä aikataulu ja olihan tiestö viimeisen päälle. Viimeisellä koitettiin vielä hyökätä, mutta vähän siellä meni sitten jo risteyskin pitkäksi. Hyvät vauhdikkaat kilometrit Viron ja Suomen MM-ralleja varten saatiin tästä”, Heikkilä kertoo.

#43 Lauri Halonen (Škoda Young Talent) - Niklas Heino:
”Päivä oli sellainen ihan ookoo, mutta ei huippu. Alkupäivästä hieman puuttui tarvittava flow. Oikeanlainen yritys löytyi vasta parille viimeiselle erikoiskokeelle. En osaa oikein sanoa, miksi niin. Pistetaulukkoa katsoessa nyt sujuu paremmin kuin talvella”, Halonen tuumii.

Tulokset SM1
1. Jaspar Vaher – Rait Jansen, Toyota GR Yaris Rally2, 46:18,5
2. Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2, +1,6
3. Mikko Heikkilä – Kristian Temonen, Škoda Fabia RS Rally2, +11,4
4. Yuki Yamamoto – James Fulton, Toyota GR Yaris Rally2, +31,7
5. Patrick Enok – Silver Simm, Škoda Fabia RS Rally2, +37,6

SM1 Pistetilanne 5/7 osakilpailua
1. Esapekka Lappi 93 pistettä
2. Lauri Joona 73 p.
3. Patrick Enok 59 p.
4. Jaspar Vaher 51 p.
5. Anssi Rytkönen 40 p.

Tulokset SM3
1. Roope Hirvonen – Aleksi Marttila, Ford Fiesta Rally4, 51:25,0
2. Vili Hakala – Tero Korhonen, Ford Fiesta Rally4, +17,2
3. Lauri Halonen – Niklas Heino, Peugeot 208, +17,3
4. Sander-Erik Tiits – Fredi Kostikov, Ford Fiesta Rally4, +1:24,5
5. Hugo Arendi – Kaimar Taal, Ford Fiesta Rally4, +1:47,1

SM3 Pistetilanne 5/7 osakilpailua
1. Roope Hirvonen 111 pistettä
2. Vili Hakala 73 p.
3. Sander-Erik Tiits 54 p.
4. Verneri Aallontie 42 p.
5. Lauri Halonen 40 p.

Ralli SM-sarja: rallism.fi 

Kuva: Škoda Auto

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 93 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 73 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 59 pistettä EST (Rally2)
4. Jaspar Vaher / Rait Jansen 51 pistettä EST (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 40 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa