Lauri Halonen ajoi kolmanneksi Jyväskylän SM-rallissa
Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajettiin perjantaina ja lauantaina 12.-13.6. Jyväskylässä. Lauri Halonen ja kartanlukija Niklas Heino ajoivat SM3-luokassa kolmanneksi, taistelu palkintokorokesijoituksista oli tasainen, eroa kakkospaikkaan jäi vain yksi kymmenys.
Suomen MM-rallistakin tutuilla teillä ajettu ralli käynnistyi perjantaina Laajavuoren erikoiskokeella, tosin ajosuunta oli totutusta poikkeava, lopussa lasketeltiin rinnettä alamäkeen. Halonen aloitti varmasti, aika riitti luokassa kolmanneksi.
- Perjantai lähti sutien liikkeelle, ei mennyt ihan nappiin kun jäätiin vähäksi aikaa paikoilleen lähdössä. Ajo oli pumppailua, liukkaan testieekoon jälkeen Laajavuoressa oli tosi hyvä pito, lähti vähän varovasti, Halonen kertaa.
Lauantaina ajettiin kuusi erikoiskoetta, päivä oli jaettu kolmeen kahden erikoiskokeen lenkkiin, joiden välissä oli huoltotauko Jyväskylän Paviljongilla. Halonen aloitti Moksin erikoiskokeella toiseksi parasta vauhtia, huoltoon tultiin kuitenkin kolmantena, tasa-ajalla Vili Hakalan kanssa. Sarjan kärkinimi Roope Hirvonen johti yhdellätoista sekunnilla.
- Aamupäivän ensimmäinen oli ihan ok, mutta kolmosella nosteltiin nopeissa ylityksissä ihan turhaan, niissä olisi voinut vetää täysillä, sidottiin ja sitten tuli pitkä suora, se suoraan sanoen ketutti.
Seuraavalla lenkillä ajettiin Ylä-Muuratjärvi ja Halinen, Halonen piti toiseksi ja kolmanneksi parasta vauhtia, mutta nousi Hakalan ohi toiseksi.
- Nelosella räpelsin yhdessä takapiikissä, avasin kaasun liian aikaisin, alkoi puskemaan ja keula meni pöperölle ja kun kiihdytys oli ylämäkeen, siihen jäi pari sekuntia, se harmitti. Muuten nelonen ja vitonen meni ihan hyvin.
Viimeisellä lenkillä ajettiin Sahloinen ja hypyistä kuuluisa Urria, säätila muuttui, alkoi satamaan. Halonen oli toisena, eroa edellä olevaan Hirvoseen oli neljätoista sekuntia. Ero kaventui kuudennella erikoiskokeella, Halonen kellotti kolmen kymmenyksen pohja-ajan.
- Sahloinen meni yllättävän hyvin vaikka alkoi satamaan vettä, oli tosi hyvä pito ja uskallettiin mennä hyppyihin ja nopeisiin paikkoihin kunnolla, sain vihdoinkin kunnon flown ajamiseen. Viimeiselle lähdettäessä en ottanut mitään paineita siitä monentenako ollaan, kuulin että Hakalan kanssa ollaan aika lähekkäin. Roope heitti lähdössä läppää että sen auto ei käy kunnolla, että alkakaa työntää vain, Halonen naurahtaa.
Viimeiselle erikoiskokeelle lähdettäessä toisena ollut Halonen oli kolmentoista sekunnin päässä Hirvosesta, takana olevaan Hakalaan oli eroa neljä sekuntia.
- Ajettiin suhteellisen ok, paikka paikoin tuli oikein hyvin, ja välillä vähän nostelin, mutta sain tällä pätkällä sitä fiilistä ajamiseen mikä oli Imatrallakin. Totta kai harmittaa että kakkossija oli niin lähellä, mutta se oli hyvä ettei tullut mitään isompia virheitä eikä ollut yhtään läheltä piti -tilannetta päivän aikana. Siitä ollaan tyytyväisiä että päästiin maaliin ja podiumille, mutta kun on näin lähellä kakkospaikkaa, niin tietysti se harmittaa. Uusia ralleja tulee, otetaan oppi talteen ja käännetään nämä tulevaisuudessa meille, Halonen päättää.
Rallin SM-sarjassa ajetaan vielä kaksi osakilpailua, elokussa Kiteellä ja sarja huipentuu Porvoon seudulle syyskuussa.
Tulokset
1) Roope Hirvonen 51.25,0
2) Vili Hakala +17,2
3) Lauri Halonen +17,3
4) Sander-Erik Tiits +1.24,5
5) Hugo Arendi 1.47,1
Sarjatilanne (epävirallinen)
1) Roope Hirvonen 111p
2) Vili Hakala 73p
3) Sander-Erik Tiits 54p
4) Verneri Aallontie 42p
5) Lauri Halonen 40p
Lauri Halonen kotisivut
Ralli SM
Lauri Halonen Facebook
Kuva: Merita Mäkinen

















