Facebook Twitter Email Pinterest

Vili Hakala nousi toiseksi Jyväskylän SM-rallissa – tekniikkamurheet vihdoin takanapäin

14.06.2026 / Mari Pekkanen / Vili Hakalan tiedotus

Tervolalainen Vili Hakala, 18, ajoi toiseksi rallin SM-sarjan osakilpailussa Jyväskylässä. Kakkossijalla Hakala ja kartanlukijansa Tero Korhonen vahvistivat asemiaan mitalitaistelussa.

Suomen MM-rallistakin tutut ja nopeat tiet tarjosivat tasaisen kilpailun, jossa erot pysyivät pieninä. Hakala ajoi kaksi pohja-aikaa SM3-luokassa.

– Kolmen kärki oli pitkään hyvin tasainen, mutta loppua kohden kärki (Roope Hirvonen) pääsi hieman karkuun, Hakala summasi rallin jälkeen.

Toinen sija maistui hyvältä etenkin siksi, että Hakalan kilpuri Ford Fiesta toimi koko kilpailun ajan ilman ongelmia.

– Kokonaisuudessaan toiseen sijaan voidaan olla tyytyväisiä. Oli hienoa, että auton tekniikka pelasi vihdoin moitteetta, Hakala iloitsi.

Tärkeät pisteet mestaruustaisteluun

Jyväskylän toinen sija toi Vili Hakalalle arvokkaita SM-pisteitä. Kauden aikana vauhtia on ollut jatkuvasti kärjen tuntumassa, mutta tekniset murheet ovat vieneet mahdollisuuksia vielä parempiin tuloksiin.

Nyt onnistunut kilpailu vahvisti uskoa loppukauteen ja osoitti, että vauhti riittää taistelemaan voitosta.

Seuraavaksi rallin SM-sarjassa on vuorossa parin kuukauden mittainen kesätauko ennen kauden ratkaisevia osakilpailuja.

– Jälleen isot kiitokset mahtaville tukijoille ja huoltojoukoille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nyt pidetään pieni tauko kilpailuista, mutta harjoitellaan, nähdään läheisiä ja nautitaan kesästä, Hakala sanoo.

Rallin SM-sarja jatkuu 14.-15.8. Kiteellä. Sarjan päätösosakilpailu kaasutellaan Porvoossa 25.-26.9.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 93 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 73 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 59 pistettä EST (Rally2)
4. Jaspar Vaher / Rait Jansen 51 pistettä EST (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 40 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa