Facebook Twitter Email Pinterest

Vatanen EM-pistejohdossa Puolaan – KMS Racing hakemassa jatkoa vahvalle suoritustasolle

24.07.2026 / KMS Racing tiedotus

KMS Racing lähtee kahden nuoren lupauksen kanssa Puolaan rallin EM-sarjan kauden neljänteen osakilpailuun hakemaan jatkoa kahdelle kaksoisvoitolle ERC3-luokasta. Ville Vatanen lähtee reitille pistejohdossa Craig Rahillin puolestaan hakiessa toista voittoa putkeen.

Uusikaupunkilainen kilpa-autotiimi KMS Racing kilpailee tulvevana viikonloppuna rallin EM-sarjan kauden neljännessä osakilpailussa Puolassa. Tiimi lähtee vahvoista lähtökohdista kilpailuun, sillä molemmilla tiimin kuljettajilla, Ville Vatasella ja Craig Rahillilla, on kahdesta edeltävästä osakilpailusta alla yksi voitto.

Vatanen pistejohdossa matkaan

19-vuotias Vatanen ja kartanlukija Joonas Ojala lähtevät Puolaan ERC3-luokan pistejohdossa. Edellisessä osakilpailussa Italiassa toiseksi ajanut suomalaislupaus lähtee hakemaan Puolasta kauden ensimmäistä EM-voittoa asvaltilla Ruotsin sorarallin voiton lisäksi.

-Incarien perusteella luvassa on hyvinkin eri tyyppisiä teitä kuin mihin olen tottunut. Kovaa mennään täälläkin, mutta luvassa on enemmän kovia jarrutuspaikkoja ja risteyksiä sekä kapeampaa tietä kuin Italiassa. Mikäli tiet likaantuvat, niin se sopii itselle aina paremmin. Voittoa tavoitellaan kuten aina, ja varmasti saadaan kovat väännöt aikaan, Vatanen kertoo.

Rahill Italian voiton siivittämänä Puolaan

Tuore EM-voittaja, Irlannin Craig Rahill kartanlukijansa Conor Smithin kanssa pyrkivät Puolassa jatkamaan siitä, mihin Italiassa jäivät. Puolan kapeat ja nopeat asvalttitiet tuovat 22-vuotiaalle lupaukselle kotimaan kapea rallipolut.

-Odotan innolla Puolan kilpailua. Erikoiskokeet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia kuin Italiassa. Nopeavauhtiset, kapeammat ja paljon risteyksiä sisältävät erikoiskokeet ovat joillain tavoin aika samanlaisia kuin kotimaani tiet, ja uskon, pystymme vahvaan suoritukseen täällä. Epäilemättä luvassa on tiukkaa taistelua luokkavoitosta, Rahill kertoo.

Tiimin tavoitteena jatkaa vahvaa suoritustasoa

Kaksi kaksoisvoittoa putkeen rallin EM-sarjan ERC3-luokassa kertoo vahvasta suoritustasosta. KMS Racingin tiimipäällikkö Jussi Kumpumäki uskookin tiimin nuorten lupausten vahvoihin sijoituksiin Puolan asvaltilla.

-Kilpailua edeltävät testit onnistuivat hyvin. Uskon, että molemmat kuljettajamme ovat todella tasaväkisiä täällä – Italian osakilpailu osoitti sen. Tavoitteena on jatkaa tiiminä samaa vahvaa tulostasoa kuin Ruotsissa ja Italiassa, Kumpumäki sanoo.

Rallin EM-sarjan Puolan osakilpailu ajetaan 24.-26.7. Puolassa. Kilpailu sisältää 15 erikoiskoetta ja 187,60 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata osoitteesta fiaerc.com sekä Rally.tv -suoratoistopalvelun kautta.

Puolan EM-rallin aikataulu (paikallista aikaa)

Perjantai 24.7.

17.30 Lähtö – Katowice

21.15 EK1 – GZM Katowice

Lauantai 25.7.

09.01 EK2 – Jastrzębie-Zdrój 1 (17,05 km)

10.01 EK3 – Ochaby 1 (11,20 km)

11.01 EK4 – Gmina Jasienca 1 (19,00 km)

15.01 EK5 – Jastrzębie-Zdrój 2 (17,05 km)

16.01 EK6 – Ochaby 2 (11,20 km)

17.01 EK7 – Gmina Jasienca 2 (19,00 km)

19.95 EK8 – Silesia Stadium (1,50 km)

Sunnuntai 26.7.

08.22 EK9 – Przegibek (6,50 km)

09.52 EK10 – Kiczyce 1 (12,10 km)

10.45 EK11 – Hażlach 1 (17,45 km)

13.05 EK12 – Silesian Voivodeship 1 (11,90 km)

14.02 EK13 – Kiczyce 2 (12,10 km)

14.55 EK14 – Hażlach 2 (17,45 km)

17.05 EK15 – Silesian Voivodeship 2 (11,90 km)

19.30 Podium – Silesian Stadium

Pistetilanne – ERC3

1.Ville Vatanen (FIN)                 67         Ford

2. Lucas Zielinski (FRA)           66         Renault

3. Casey Jay Coleman (IRL)     62         Ford

4. Craig Rahill (IRL)                  54         Ford

5. Petr Kacirek (CZH)               53         Ford

Pistetilanne – M-Sport Fiesta Rally3 Trophy

1.Ville Vatanen (FIN)                  71

2. Casey Jay Coleman (IRL)      70

3. Petr Kacirek (IRL)                  59

4. Craig Rahill (IRL)                   54

5. Kalum Graffin (IRL)                54

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 93 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 73 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 59 pistettä EST (Rally2)
4. Jaspar Vaher / Rait Jansen 51 pistettä EST (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 40 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa