Skoda Motorsport Suomi iskukykyisenä Kiteen vaaramaisemiin
Škoda Motorsport Suomen kuljettajat suuntaavat Ralli SM-kauden kuudenteen osakilpailuun Kiteelle hyvissä asetelmissa. SM1-luokan pistejohdossa matkaan kiitää numero 1 kyljissään Škoda Fabia RS Rally2:lla Esapekka Lappi – Enni Mälkönen ja pistekakkosena heti perään kaksikko Lauri Joona – Antti Linnaketo. Škoda Young Talent -kuljettaja Lauri Halonen on Niklas Heinon kartturoimana nostanut kesäkaudella autokunnan jo SM3-luokan mitalitaistojen tuntumaan.
Kahden kuukauden kesätauko Ralli SM-sarjassa tulee päätökseensä tulevana viikonloppuna Kiteellä. Škoda Motorsport Suomen kuljettajat ovat viettäneet kesäänsä eri tavoin. Toisilla kesä on ollut kilpailuiden täyttämää esimerkiksi MM-ralleissa, toisilla enemmän harjoittelupohjaista ja ns. omien akkujen lataamista syksyyn.
Suomen MM-ralli, Secto Rally Finland, on itse rallin lisäksi paljon muutakin. Autoista ja autourheilusta kiinnostuneita on paljon liikkeellä, joten erilaisia promootiotapahtumia, kilpailuja ja arvontoja itse tapahtuman sisällä on paljon. Yhdelle onnekkaalle osui Škodan osastolla huoltoparkissa palkinnoksi myöhemmin tänä vuonna toteutuva rallipäivä Emil Lindholmin kanssa. Esapekka Lapin Škoda oli koko viikon näytillä Jyväskylän Käyttöautolla.
Škoda Young Talent -kuljettaja Lauri Halonen on tehnyt kesän aikana paljon nuottitreeniä sekä ollut mukana AKK:n valmennusleirillä. MM-rallin aikaan Halosen ohjelmassa oli erilaisia Škodan PR-tehtäviä, joista etenkin yksi oli perinteistä poikkeava ja mieleenjäävä. Päiväkotiryhmä kysymyksineen ja muovailuvahatehtävineen laittoi Halosen ja Emil Lindholmin leikkisästi “kovaan paikkaan”.
Lisäksi Halonen toimi tapahtuman aikana rallioppaana Škodan asiakasryhmille. Luonnollisesti myös kontaktien luonti tulevaisuuteen on nuorelle kuljettajalle tärkeää. Helkama-Auton myötävaikutuksella Halonen esiteltiin sekä Škoda Motorsportin johdolle että Toksport WRT:lle.
Poikkeuksellisen tapahtumarikas "Sorateiden Grand Prix"
Tänä vuonna “Sorateiden Grand Prix” Keski-Suomessa oli suorastaan poikkeuksellisen tapahtumarikas. Niin Emil Lindholm kuin Mikko Heikkilä päätyivät hyvän alun jälkeen tutkimaan suomalaista maastoa ulosajojen kautta.
Lauri Joona – Antti Linnaketo puolestaan toteutti vastakkaista taktiikkaa ja nousi WRC2-luokan tuloksissa hiljalleen ylöspäin ja lauantain aikana sijoitus oli jo kolmen kärjessä. Sijoitus pysyi komeasti maaliin asti ja tuloksena oli luokan kolmas tila. Lauri Joona voitti SM1-luokan toissa vuonna Kiteellä, joten SM-pisteissä toisena olevalla kuljettajalla on Kiteelle lähdettäessä menestyskisa alla ja tulevasta kisasta siten mieluisia muistoja.
Kaksikko Esapekka Lappi – Enni Mälkönen johtaa SM1-luokkaa 20 pisteellä Lauri Joonaan nähden. Ralli SM-pistetaulukkoon lasketaan kauden kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta viisi parasta tulosta ja päätöskisan pisteet niiden päälle. Tämä mahdollistaa sen, että voitolla Lappi ja Mälkönen varmistaisivat mestaruuden jo Kiteellä. Kaksi vitostilaakin riittää Lapille mestaruuteen kauden kahdesta viimeisestä kilpailusta.
Kiteellä ajetaan 98 kilometrin edestä sorateitä
Kiteellä kilpailijoilla on ajettavaa kahdeksan erikoiskokeen verran upeissa Keski-Karjalan vaaramaisemissa. Kääntyileviä ja vauhdikkaita sorateitä on 98 kilometrin edestä, joten tarvittavat erot saadaan varmasti ajettua. Keski-Karjalan UA:n järjestämässä kilpailussa sekä kilpailukeskus että huoltoparkki sijaitsevat Tolosenmäellä perinteisesti Kitee Race & Event- moottoriurheilukeskuksen alueella.
Kilpailun startti on Kiteen torilta lauantaina 15.8. klo 9.01. Kolmen ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen saavutaan huoltoparkkiin klo 11.30 jälkeen. Huollosta lähdettäessä ajetaan samalla alueella sijaitsevan rallisprint-radan kautta, jossa ajetaan yleisölle vapaan pääsyn sisältävä yleisöerikoiskoe. Kun päivän keskimmäisen lenkin kaksi muutakin erikoiskoetta on ajettu, saavutaan vielä kertaalleen huoltoon noin klo 14.30 aikaan.
Kun päivän viimeiset kaksi erikoiskoettakin on ajettu, suunnataan kohti Kiteen keskustaa. Maali sijaitsee osoitteessa Peltotie 4, johon ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan pian klo 18 jälkeen. Palkittavat jatkavat matkaansa vielä Podium-juhlallisuuksiin Rantakentälle, joka on pesäpallofaneille suoranainen lajipyhättö. Palkintojenjako seremonioineen käynnistyy klo 18.30 alkaen.
#1 Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2:
”Kisa kerrallaan on edetty kausi tähän asti, eikä pistetaulukoita ole juurikaan availtu. Tällä kertaa on kilpakumppaneita taas hieman vähemmän mukana, mutta kyllä ajaa pitää, vaikka kuskeja vähemmän onkin. Kisaviikon alussa ajetaan testi lähinnä ajotuntuman vuoksi, mitään varsinaisesti testattavia asioita ei ole nyt”, Lappi sanoo.
#21 Lauri Halonen (Škoda Young Talent) – Niklas Heino:
”Kahden kuukauden kisatauko on alla. Nuottitreeniä on kesän mittaan tehty ja viikonloppuna hieman tuli ranteita availtua omalla kilpurilla. Kisa-autolla täräytetään alkuviikkoon testi Esapekan kanssa samassa paikassa. Kiteeltä on parin vuoden takaa luokkavoitto takataskussa, joten hieman on mielikuvia, minkälaisille tiestöille mennään”, Halonen kertoo.
SM1 Pistetilanne 5/7 osakilpailua:
Esapekka Lappi 93 p.
Lauri Joona 73 p.
Patrick Enok 59 p.
Jaspar Vaher 51 p.
Anssi Rytkönen 40 p.
SM3 Pistetilanne 5/7 osakilpailua:
Roope Hirvonen 111 p.
Vili Hakala 73 p.
Sander-Erik Tiits 54 p.
Verneri Aallontie 42 p.
Lauri Halonen 40 p.
Ralli SM-sarja: rallism.fi. Rallia voi seurata suorana lähetyksenä FlyingFinn.tv:stä.
Kuva: Merita Mäkinen

















