Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Vuorela

24.02.2003 / Juha Vuorela

Lapuan SM-rallissa maaliin, Vuorela tyytyväinen virheistä huolimatta

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu Lapualla sujui Juha Vuorelalta ja Markus Nousiaiselta vaihtelevissa merkeissä. Sijoitus isossa n-ryhmässä oli 15, se ei tyydytä, mutta ajossa oli myös paljon hyvää. Matkassa oltiin Rallyrent Europen Mitsubishi Lancer Evo 6 mallilla.

Erikoiskoe kolme oli Juhalle ja Markukselle vaikea. - Tehtiin nuotin luvussa virheitä ja kovasta vauhdista mentiin risteyksessä pitkäksi. Aikaa näissä meni noin puoli minuuttia, kertoi Juha takkuisen erikoiskokeen tapahtumista.

Vielä viimeisellä oli tiukassa risteyksessä ongelmia kääntymisen kanssa. - Olen tavallaan kisaan tyytyväinen, sillä saimme Evo 6 mallin hyviin säätöihin torstain testeissä. Mutta olisihan sijoitus voinut olla parempikin, mietti Jämsän Äijät seuraa edustava Längelmäkeläinen Vuorela.

Eroa luokan voittajaan Jukka Ketomäkeen tuli yli kolme ja puoli minuuttia ja kymmenenteen sijaan puolitoista minuuttia. Yleiskilpailu sijoitus oli 20.

Teksti: Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa