Facebook Twitter Email Pinterest

Aki Teiskonen

02.06.2003 / Aki Teiskonen

Testausta sekä kisoihin liittyvää matkailua sisältänyt kevät tauko SM sarjasta on nyt päätöksessä. Tallinnassa ja Belgiassa ajaminen toi mukanaan menestystä, mutta ei niin hyvää, etteikö hieman harmiakin. Belgiassa asfaltin ajaminen oli varsin nautittavaa, valitettavasti vaan jouduimme tien sivuun varsin aikaisessa vaiheessa. Molemmilta matkoilta saimme erittäin tärkeää kansainvälistä kisakokemusta sekä suhteita, joita uskon voivani hyödyntää tulevaisuudessa.

Kevät tauko on sisältänyt myös ajokkimme Honda Integran päivitystä. Auto on ollut perusteellisessa huollossa ja olemme uusineet melkoisen määrän osia uusilla palikoilla. Alusta on ollut erityisen huomiomme kohteena. Tallinnan testi onnistui ja olen hyvilläni tapahtuneesta kehityksestä. Uskon ettemme ainakaan alustan osalta anna tasoitusta kenellekään, joskin kehitystyö on vasta alkuvaiheessa.

Kesää odotellessa kävimme myös AKK:n valmennusohjelman mukaisella ajoleirillä Mäntyharjulla. Harjoittelimme ajamisen lisäksi myös nuotitusta, jonka osalta on sanottava, että yhteispeli velimies Miikan kanssa alkaa sujumaan hyvin.

Joensuuhun lähdemme ilman muuta ajamaan SM pisteistä. Talvikauden kuluessa totesin ettemme ole kovinkaan kaukana pikku N ryhmän kärkivauhdista. Itärallista odotan niin itseltäni kuin myös autolta tasapainoista suoritusta. Kisailu Itä-Suomessa tullee olemaan varsin "ilmavaa", onhan odotettavissa paljon kovavauhtisia ylityksiä. Luottamus itseeni sekä autoon on kasvanut voimakkaasti, joten uskon meidän selviytyvän Abloy Itärallista hyvien SM pisteiden arvoisesti!

Aki

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa