Facebook Twitter Email Pinterest

Timo Mäenpää

09.06.2003 / Timo Mäenpää

Rallin SM-sarjan kesäkauden avaus Abloy ralli Joensuussa toi Timo Mäenpäälle täydet SM-pisteet.

Mäenpää ja kartanlukijansa Panu Plosila voittivat erittäin tasaisen pikku n-ryhmän 0,2 sekunnin turvin. Piste johto SM-sarjassa kasvoi 24 pisteeseen.

Mäenpää johti luokkaa kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen, mutta seuraavalla tapahtui virhe. - Ymmärsin nuotin hiukan väärin ja spinnasin, aikaa meni noin 20 sekuntia, kertoi kilpailun tauolle luokan kuudentena tullut Mäenpää. Kiri kärkeen alkoi heti jakuudennella ja seitsemännellä erikoiskokeella ajetut luokkapohjat nostivat Pohjalaiset luokan kärkeen, mikä piti loppuun asti, vaikka tiukille se meni. Nimittäin maalissa Mäenpää ja Plosila todettiin pikku n-ryhmän voittajiksi vain 0,2 sekunnin erolla Markku Markkaseen. - Sen nelosen virheen takia tehtiin omasta päivästä vaikea. Voittamaan kuitenkin päätettiin lähteä ja yritystä oli. Pari pitkää hyppyä siellä tehtiin. Todisteena yrityksestäluokkavoittajan Honda Civicissä on haljennut tuulilasi ja osaksi irronnut takapuskuri. - Tilanne sarjassa parani huomattavasti, mutta vielä ei ole mitään ratkaistu. Kesä on pitkä, muistutti Mäenpää.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa