Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

16.02.2004 / Marko Kakko

Marko Kakko voitti Alastaron Jääsprintin

Marko Kakko, SaloUA, kaasutteli yleiskilpailun kovinta vauhtia Alastaron perinteisessä Jääsprintissä. Neljän kilometrin mittaisella radalla Kakko voitti N-ryhmän Mitsubishillään kakkoseksi ajaneen - rallin hallitsevan suomenmestarin- Hannu Hotasen 1,3 sekunnilla. Sprintissä kuljettaja saa tehdä kaksi ajosuoritusta. Kakon paras aika syntyi ensiyrittämällä.

- Rata oli todella hyvä ja olosuhteet mukavan talviset. Auto on saatu nyt sellaiseksi, että sitä on helppo ajaa ja se menee minne kuski haluaa. Talvitauon aikana tehtiin paljon töitä auton kanssa. Muutimme alustansäädöt ja lukot aivan täysin erilaisiksi kuin ennen. Tulosten perusteella voi todeta työn onnistuneen ja kannattaneen, Kakko totesi.

Alastaron kilpailu oli hyvää harjoitusta ensi lauantaiseen SM-ralliin Lapualle. Kakko avasi pelin Arctic Lapland Rallyssa mainiosti. Kahden osakilpailun jälkeen Kakko on SM-pisteissä jaetulla kolmantella sijalla. Sprint ajetaan aina ilman kartanlukijaa, mutta Lapualla Kakko saa rinnalleen jälleen nuottiääneksi Pasi Hedmanin.

- Tavoite on ehtiä taas kolmen joukkoon. En tiedä onnistummeko, mutta se on ainakin tavoitteena. Auto on loistavassa kunnossa ja lähtönumero (10) on erittäin hyvä. Lisäksi Lapista ja Alastarosta jäi hyvä maku, Kakko tuumi.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa