Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki

08.03.2004 / Kalle Pinomäki

Nuorten SM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin maaliskuun kuudentena päivänä Sonkajärven maisemissa. Kilpailu käsitti kuusi erikoiskoetta ja oli yhteispituudeltaan noin 80 kilometriä. Set Promotionin Kalle Pinomäki kuvaili tiestöä erittäin nopeaksi ja haastavaksi. Pinomäki aloitti kilpailun väkevästi ja oli johdossa kahden erikoiskokeen jälkeen. Kamppailu kärkisijoista on totutusti erittäin tiukkaa nuorten SM-sarjassa ja ennen viimeistä osuutta nelikko Pinomäki, Ville Hautamäki, Ville Keskinen ja Joonas Lindroos oli ainoastaan seitsemän sekunnin sisällä taistelussa voitosta. Viimeisellä erikoiskokeella Pinomäen kova yritys kostautui kuitenkin valitettavalla ulosajolla. "Nypyn jälkeen oli tiukka oikea, johon tulin yksinkertaisesti liian kovaa. Vasen takarengas osui kiveen ojan pohjalla ja auto kierähti katolleen", kertoi Pinomäki tapahtumasta. Auton nostotalkoihin kului noin puolitoista minuuttia, mutta Pinomäki taisteli kalustonsa maaliin asti ja sijoittui yhdeksänneksi. Samassa paikassa ajoi ulos muun muassa voitosta ajanut Lindroos ja muutama muu nuori kuljettaja. "

Mielestäni kyseisessä paikassa olisi pitänyt olla huomio-merkki järjestäjän puolesta, koska se poikkesi selkeästi tien luonteesta", kritisoi Pinomäki rallin päätyttyä. Vaikka voittoa ei tällä kertaa kotiin ollut tuotavana, yhdeksännen sijan kaksi sarjapistettä olivat varsin tärkeitä lähdettäessä kohti kesää ja nuorten SM-soraralleja. Seuraavan kerran Kalle Pinomäen vauhdista päästään nauttimaan lauantaina 13.päivä, kun yleisen luokan SM-sarja talven osalta päätetään.

Jarno Kukila

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa