Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki

13.06.2004 / Kosti Katajamäki

Kosti Katajamäki oli varsin iloinen Joensuun seudulla ajetun SM Itärallin jälkeen. Ison N-ryhmän Mitsubishillä Suomessa kilpaileva Katajamäki sai nelivetojuonesta hyvin kiinni, ja tekaisi jo yhdet ryhmäpohjatkin. Tuloslistassa Katajamäki ja kartanlukija Timo Alanne löytyvät piinkovan N-ryhmän kohdasta kymmenen. Ero kärkeen kasvoi hieman yli minuuttiin. Ryhmävoiton ajoi Juha Salo.

- Sijoituksella ei ole merkitystä. Tärkeintä oli saada ehjä ralli ja nousujohteinen ajo. Näin tapahtui. Loppua kohti homma alkoi tuntua jo ihan mukavalta. Yksi ryhmäpohja lämmittää tietenkin mieltä erityisesti, Katajamäki kertoi.

- Sovimme etukäteen, että otetaan varovasti eikä hullutella. Nyt saimme yhden kilpailun verran lisää nelivetokokemusta.

Autoaan Katajamäki kehui. Viimeisten testien jälkeen ajokkiin tehtiin muutoksia mm. voimansiirtoon. Uusi keskilukon hydraulipumppu muutti auton käsiteltävyyden täysin.

- Pumppu vaihdettiin ja sen jälkeen auto oli tosi hyvä ja johdonmukainen ajaa.

Runsaan viikon kuluttua Katajamäki-Alanne lentää Turkkiin. Siellä ajetaan juhannuksena kauden kolmas rallin junioreiden MM-osakilpailu. Tuolloin ajokiksi vaihtuu jälleen super 1600 -luokan Suzuki. Kauden kaksi aiempaa juniorikisaa ovat jääneet kesken johtopaikalta.

- Suzuki on huikeanhyvä. Testien ja aiempien kisojen perusteella tiedän, että voitto riippuu vain kuljettajan panoksesta. Autosta homma ei jää kiinni. Turkissa tavoitellaan ilman muuta ykkössijaa. Turkin jälkeen keskitytään sitten taas tähän Mitsu-projektiin, Katajamäki informoi.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa