Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

05.07.2004 / Toni Klemets

Toni Klemets taisteli tiukasti palkintopallisijoista SM EXIDE rallissa Tampereen seudulla. Lopputuloksissa Klemets ja kartanlukija Panu Plosila sijoittuivat lopulta ison N-ryhmän neljänneksi huikean sekuntitaistelun päätteeksi. Kolmas sija jäi vain tasan sekunnin päähän.

- Oli todella tiukka kisa. Vähän harmittaa, että kolmas sija lipesi käsistä viimeisellä erikoiskokeella. Mutta muuten päivä oli ihan ookoo, Klemets pohti.

- Tavoitteena oli ajaa edelleen nousujohteista vauhtia ja välttää virheitä. Siinä onnistuttiin ja samalla saatiin hyvät pisteet SM-sarjaan. Olemme edelleen hyvin mukana SM-mitalikamppailussa.

Vettä tuli kilpailun aikana reilusti. Se teki tiet inhottavan liukkaiksi. Kuljettajat tekivätkin autoineen varsin näyttäviä ja yleisöön meneviä ajosuorituksia. Klemetsille Tampereen kisa on ensimmäinen sadekisa nelivetoisella.

- Vähän oli alussa hakemista ja pumppaamista. Ajo oli aika varovaista. En ollut ajanut tällaisella autolla aiemmin metriäkään sateessa. Jarrutuspaikkojen löytämiseen meni aikansa.

Kisan voitti Juha Salo. Klemets jäi hänelle seitsemän erikoiskokeen ja 93 erikoiskoekilometrin kilpailussa 48 sekuntia. SM-pisteissä Klemets on neljäntenä vain 0,5 pistettä pronssipaikasta. Seuraava osakilpailu ajetaan Uudessakaupungissa syyskuussa. Tuohon kilpailuun Klemets osallistunee jo tekeillä olevalla uudella Subarulla.


Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa