Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

12.10.2004 / Toni Klemets

Toni Klemetsillä kaksijakoinen SM-kausi

Toni Klemets nousi päättyneellä kaudella rallin SM-sarjan kärkitaisteluihin. Ensimmäistä kauttaan isossa N-ryhmässä ajanut turkulainen kamppaili kauden viimeisessä osakilpailussa viikonloppuna Hyvinkäällä vielä ryhmän SM-pronssista. Päätöskisa päättyi lopulta pieneen ulosajoon toisena kilpailupäivänä.

- Otin yhden pienen nypyn liian ahneesti ja auto osui vastapenkkaan ja pyörähti ympäri. Vauriot jäivät onneksi pieniksi: ei tullut kuin pientä peltityötä, Klemets kertoi.

SM-sarjan yhteispisteissä Klemets ja kartanlukija Panu Plosila olivat lopulta viidentenä. Parhaina saavutuksina saldoon summattiin kaksi kolmatta sijaa. Tulokaskausi isossa N-ryhmässä oli vahvasti positiivinen.

- Talvikaudella olimme heti aika hyvin kärjenvauhdissa mukana. Kesällä vaihdoimme automerkin Mitsubishistä ja Subaruun ja sen myötä tulokset eivät olleet ihan toivotunlaisia. Se oli tietoinen riski. Autovaihdolla mietimme jo ensi vuotta ja nyt kun saimme pari kisaa alle, niin ei tarvitse enää ensi kauden alussa sitten pohtia näitä auton lapsentauteja ja säätöjuttuja, vaan olemme heti kilpailukykyisiä, Klemets mietti.

- Yksi kauden kohokohtia oli myös Sardinian MM-ralli. Tuli sentään ajettua pari pohja-aikaa ja selvitimme erittäin vaativan MM-rallin kunnialla maaliin saaden paljon lisäoppia, Sardiniassa N-ryhmän kolmanneksi ajanut Klemets muistutti.

Ison N-ryhmän SM-sarjan kultaa ajoi Juha Salo. Klemetsin tiimikaveri Marko Kakko saavutti pronssia.

- Ensi kaudella tavoitteena on vähintään SM-mitali, mieluummin kultainen. Katsotaan myös, jos pystyisimme ajamaan lisää kansainvälisiä ralleja ulkomailla, Klemets sanoi.

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa