Facebook Twitter Email Pinterest

Vähämikon suoritus hylättiin

15.09.2005 / Vähämikon suoritus hylättiin

Viikonloppuna ajetun Uudenkaupungin SM-rallin tulokset saivat virallisen sinettinsä vasta keskiviikkona, kun kilpailun jälkeisessä katsastuksessa sinetöidyn Janne Vähämikon ajaman N-ryhmän Mitsubishin ei läpäissyt loppukatsastusta.

Hyvää tulokaskautta ajavan Vähämikon lisäksi kilpailun jälkeiseen loppukatsastukseen ohjattiin ryhmän voittoon uusimmalla Mitsubishin kehitysversiolla ajaneen Juha Salon auto sekä kisassa kakkoseksi sijoittuneen Mikko Hirvosen ajama Subaru.

Vain Vähämikon ajama auton moottorin osia sinetöitiin ja määrättiin tarkempiin tutkimuksiin.

- Varaosat autoomme toimittavalla Pekka Asunmaalle on käynyt inhimillinen virhe. Kytkinkompleksi oli tarkoitettu uudemman malliseen autoon.

- Neljä pistettä meni hylkäyksen myötä ja mahdollinen mitali on entistä kovemman työn takana, selvitti N-ryhmässä kahdeksanneksi alkujaan sijoittunut Vähämiko.

Ralliautoilun SM-sarjan kauden mitalistit ratkaistaan lokakuun alussa Riihimäen ympäristössä ajettavassa Valvoline-rallissa.

Jaossa olevien korotettujen pisteiden ansiosta kaikissa kolmessa SM-ryhmässä mitalistit ovat vielä ratkomatta.

SM Uusikaupunkirallin tiedotus

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa