Facebook Twitter Email Pinterest

Subaru Challenge jatkuu kaudella 2006

29.09.2005 / Subaru Challenge jatkuu kaudella 2006

Historian ensimmäinen Subaru Challenge - sarjan kilpailukausi päättyy lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Hyvinkäällä. Kokemukset kilpailusarjasta ovat olleet myönteiset niin kilpailijoiden kuin järjestäjienkin keskuudessa, ja jatkoa on luvassa kaudelle 2006.

- Sarjan ideana on tarjota menestystä ja kannustusta myös niille kuljettajille, jotka eivät vielä taistele yleisessä SM-sarjassa N-ryhmän voitosta ja tässä onnistuimme. Ensimmäinen kausi menee aina hiukan harjoitellessa, mutta monista asioista saimme oppia seuraavaa kautta ajatellen, kertoo sarjan perustajista Satu Salomaa Suomen Subarulta.

N-ryhmän Subaruja maahantuova ja erilaisia ralliautoiluun liittyviä palveluita tuottava Tommi Mäkinen Racing Oy on toinen kilpailusarjan taustaorganisaatioista. Nelinkertaisen rallin maailmanmestarin yrityksessä ollaan myös tyytyväisiä pilottivuoteen.

- Varsin pian sarjan käynnistymisen jälkeen huomasimme, että tällaiselle kilpailusarjalle oli todella tilausta. Seuraava kausi on nyt työn alla ja sääntöjä uudistetaan ja tarkennetaan. Palkinnot ovat myös suunnitteilla ja panostus niihin tulee olemaan vahva, kertoo Tommi Mäkinen.

Kauden 2006 Subaru Challengen säännöt ja palkinnot julkaistaan Helsinki Motor Shown yhteydessä, joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna.


http://www.subaru.fi/ ja tommimakinen.com

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 93 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 73 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 59 pistettä EST (Rally2)
4. Jaspar Vaher / Rait Jansen 51 pistettä EST (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 40 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa