Facebook Twitter Email Pinterest

Subaru Challenge

08.03.2006 / Subaru Challenge

Subaru Challengen talvikausi huipentuu ensi lauantaina 11.3. ajettavassa SM-Peurunkarallissa Laukaassa. Alkukautta ylivoimaisesti hallinnut Jukka Ketomäki tavoittelee jälleen piste-eron kasvattamista muihin Subaru-kuskeihin: "Voittoa lähdemme hakemaan, mutta toisaalta sen verran on tuota pistekeulaa, että uskallamme ottaa vähän riskejäkin. SM-taistosta haemme mahdollisimman hyvää sijoitusta ja varman päälle ei voi lähteä ajamaan", kertoo Ketomäki.

Ketomäellä on aiemmissa osakilpailuissa ollut ongelmia vaihdelaatikon kanssa, mutta nyt senkin pitäisi olla kunnossa: "Tällä viikolla saimme uuden suorakytkentälaatikon, kun aiemmin autossa oli vakiolaatikko. Odotukset ovat korkealla. Vauhtia tulee uuden laatikon myötä varmasti lisää."

Subaru Challengessa on jälleen jaossa osakilpailun menestyjille 3950 euroa palkintorahaa, joista voittaja kuittaa 1700 euroa. Ketomäki on kasvattanut tällä kaudella oman palkintopottinsa jo 4200 euroon ja raha on tullut tarpeeseen: "Kyllä tämä on sellainen laji, että kaikki, mikä tulee myös menee. Iso apu tämä on ollut. Tuollaisella summalla kattaa jo yhden osakilpailun rengas- ja polttoainekulut."

Challengea sarjapisteissä johtava saa käyttöönsä aina seuraavaan osakilpailuun asti Subaru Imprezan siviiliajoon. "Kiva on ollut ajella uudella autolla, kun sellaista ei minulla ole aiemmin ollut käytössä. Ja kyllä nelivedon ominaisuudet ovat tulleet esille talven liukkailla. Voin kaikille suositella", hymyilee Ketomäki.


Subaru Challenge 2006 pisteet:

Jukka Ketomäki 27
Teemu Laatunen 18
Natalie Barratt 9
Petri Lehtovirta 8
Teemu Arminen 6

www.subaru.fi ja www.tommimakinen.com

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 143 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 93 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 77 pistettä EST (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 59 pistettä EMSC (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 57 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2027

    1. 15.-16.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 28.-30.1. 62. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 26.-27.2. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
    4. 14.-15.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
    5. 11.-12.6. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki
    6. 13.-14.8. Paide Rally, Paide, Viro
    7. TBA

SM-sarja sosiaalisessa mediassa